Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Koristelua

Saimme aivan ihania joululahjoja lapsiltamme.

Kodissamme on nyt uusia joulukoristeista, pitihän blogiini saada teko-ohjeet. Joten uimari näperteli "miniversion" ihan sen takia että voisin näyttää miten tämä tehdään. Valitettavasti en ehtinyt ihan kaikkia vaiheita kuvaamaan, oli tuota keittiöhommaa, mutta yritetään pärjätä näillä.


Aloitetaan leikkaamalla neliöitä. Eli paperi taivutellaan kolmioksi ja leikataan täydellinen neliö (tai kaksinkertainen kolmio).


Paperi taitellaan vielä kertaalleen, eli meillä on kaksinkertainen kolmio.


Tämän jälkeen leikataan "sopiva määrä" liuskoja aloittaen taitoskohdasta (eli liuskat ovat kiinni toisissaan alareunasta). Yritetään saada mahdollisimman samankokoiset liuskat ja yläreunasta jätetään noin 1 cm leikkaamatta. 


En kyllä tiedä pystyykö tuosta kuvasta hahmottamaan asiaa, mutta tässä versiossa on 3 leikkauslinjaa eli 4 liuskaa.


Kun paperin taittelee auki on tällainen kuvio nähtävissä.


Sitten aloitetallaan taittelu keskeltä. Hieman liimaa keskelle ja sakarat taivutellaan vastakkain ja painetaan kiinni toisiinsa. 


Eli tällä lailla. Tämän jälkeen paperi käännetään 180 astetta ympäri, niin että äsken tehty "tötterö" jää alle ja taivutellaan seuraava kierros. Ja taas käännetään ja taitellaan...


Eli tämän näköisiä paperikoristeita syntyy. Näitä tarvitaan tätä projektia varten 6 kappaletta, toisn olisivat nuo ihan kauniita tuollaisinakin.


Lopuksi nämä kuusi liitetään toisiinsa liimalle ja tuohon koristeen keskeltä niitataan viereiset koristeet toisiinsa. 


Sitten vielä ripustuslanka ja korsite on valmiina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...