Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan, älköön kukaan sitä karkottako.
Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,
C.D.
Joulukuussa 1843.
tiistai 4. joulukuuta 2012
Koristelua
Naamakirjasta löytyy vaikka ja mitä
Jouluruokien koristeluun voisi vaikka käyttää porkkanoita, mutta mitä tuo valkoinen on?
Syksy on tullut, joten puikot heiluvat. Neulova Ninja sivuilta löysin valepalmikon ohjeen 4 jaolliselle silmukkamäärälle. Koska valepal...
e-mail
shelwoods (at) gmail.com
Joulu on joskus helmikuussa, joskus syyspimeässä syyskuussa, kun niiksi tulee ja järvet jäässä sisällisesti, meissä. Minä pystytän aina silloin tällöin joulupuun kun sattuu ja juhlamieli yllättää - sisällisesti, varkain - ja sieppaan sen taas pois kenenkään huomaamatta vaikka kesken juhlan kun senkertainen juhlamieli on palanut loppuun. Sillä tavalla se ei kulu, ei kuivu eikä varise. Joulu on, kun joku nostaa katseensa, ojentaa kätensä. Kun rakastettu kävelee kadun yli eikä vielä, ei vielä huomaa. Kun lapsi liikahtaa maailman kohdussa ja sanoo: - Minä tuon rauhan ihmisten keskelle, minä tulen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti