Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Mustikoita

Kinuskikissan sivuilta sain inspiraatio tähänkin kakkuun.

Tosin en kovinkaan tarkasti seurannut alkuperäistä ohjetta, vaan tein oman versioni, mutta kaikki kunnia taas kerran Kinuskikissalle, josta inspiaation lisäksi löytää ihania ohjeita.

Huomioithan että tarvitset tähän kakkuun kaksi irtopohjavuokaa, pienen ja isomman. 


Mustikkayllätys

Pohja:
175 g (1 pötkö) dominokeksejä
50 g laktoositonta voita
Mustikkatäyte:
4  liivatelehteä
500 g mustikoita
2 dl laktoositonta kuohukermaa
200 g Valio maustettua rahkaa, vanilja
2 dl sokeria
Sitruunatäyte:
4  liivatelehteä
4 dl laktoositonta kuohukermaa
1 ½ rkl sokeria
400 g Valio maustettua rahkaa, sitruuna
1 ½ dl laktoositonta kevytmaitojuomaa

Vuoraa pienemmän vuoan (∅ 20 cm) pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita keksimurskan sekaan. Painele seos vuoan pohjalle.
Laita neljä liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja sokeri. Kiehauta mustikat ja soseuta. Sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita mustikkasose täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia.
Leikkaa isomman vuoan (∅ 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Irrota mustikkakakku pikkuvuoasta. Laita kakku isomman vuoan pohjalevyn keskelle. 
Laita toisen täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka. Kuumenna maito kiehuvaksi. Sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita liivatemaito täytteeseen. Kaada vuokaan puolukkakakun päälle ja anna valua reunoille. Tasoita pinta heiluttamalla vuokaa. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...