Elämäni aakkoset: O

Orkideat

Tykkään kukista, minulla on vain yksi, pienen pieni ongelma: kukat eivät pidä minusta. Joko ne tahtovat enemmän, tai vähemmän, vettä tai sitten niitä pitäisi lannoittaa säännöllisesti. Mikään ei koskaan tunnu olevan hyvin niiden mielestä. 

Montakohan kirjaa olen lukenut aiheesta kukkasten hoitaminen, mutta kun aletaan puhua mihin ilmansuuntaan ikkuananlauta pitäisi olla, homma menee liian monimutakiseksi. Minun kukkienhoito kun on muotoa: kukka + pöytä = kivaa. 

Kun adoptoin mummin paavalinkukat olin onnellinen. Ne kukkivat! Kun niillä on jano ne ilmoittavat selvästi asiasta ja kun kaksi viikkoa myöhemmin tajuan että niillä on asiaa, ne juovat kiltisti vetensä ja kukkivat taas. 

Sitten äitini toi minulle perhosorkidean. Kiitin ja ajattelin itsekseni että voi, kallis kukkanen jota en todellakaan osaa hoitaa. Ei hätää, perhonen hoitaa itse itsensä. Jopa niin hyvin, että olen saanut perhoseni kukkimaan uudestaan. Ja nyt on pari pientä pistokastakin ilmestynyt yhteen perhoseeni. Suurin ongelmani tällä hetkellä on koska uskallan siirtää ne omaan ruukkuunsa. 

Tästä hurjasta menestyksestä innostuin kokeilemaan myös cambria sekoitusta. Ihmettelin miksi lehdet muuttuivat haitareiksi, mutta sekin selvisi: epätasainen kastelu. Nämä siis eivät ole oikein yhtä anteeksiantavia kuin perhosorkideat. No, uudelleen on cambrianikin kukkinut, vaikka lehdet ovatkin ryppyiset. Pitäisiköhän ne silittää?

What this old world needs 
is more bouquets handed around to folks when they are alive and kicking. 
Flowers don't do a dead one much good.

~R.E. Gonzales