Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Rasioita

Ystäväni antoi minulle vinkin.

Kauppa & Galleria Tallissa askarteltiin tänään kierrätysmateriaaleista. Siispä lähdimme sinne partiolaisen kanssa, askartelu on hauskaa. Olen jo monta kertaa ajatellut, Tallin ohi ajaessani, että poikkeaisin tutustumassa, nyt sitten toteutin aikeen. Se kannatti! Aivan ihania tavatoita tarjolla, mukaan tarttui "automaatti syömäpuikot", kotimainen kesintö jossa syömäpuikot toimivat "puutarhasaksien tavalla", eli ponnahtavat auki kun ei purista yhteen. 

Kauan hipelöin Tarketin muovimatosta tehtyä perhoskäsilaukkua, väri vaan ei ollut ihan mieluinen, malli aivan käsittämättömän hieno! Voi olla että muutan vielä mieleni ja hankin laukun, väristä viis!

Mutta palataan askarteluun. Teimme kaikenlaista, mutta aloitetaan nyt vaikka rasioista.

Näihin tarvitaan kivan näköistä paksuhkoa paperia, kuvissa oleviin käytettiin kirjan sivuja, mutta taatusti esim kalenterin kuvista saisi upeita rasioita, valitettavasti ehdin vaan jo nuo viimevuotiset kierrättää uunin kautta tuhkaksi.

Aloitetaan kahdella neliöllä, toinen saa olla noin ½ cm toista pienempi, niin ne sopivat hyvin toistensa sisälle, kuten rasian pohjan kuuluukin mahtua kannen alle. 


Neliöt taitellaan ensin kolmioiksi, molempiin suuntiin ja sitten suorakaiteiksi, taas molempiin suuntiin. Näin syntyy "apuviivoja".


Kun viivoja on nuo neljä tehtynä, tehdään niitä lisää taittamalla kulmat kohti keskipistettä.


Nyt meillä on tämän näköinen neliö, vanhat kulmat keskellä paperia.


Ja sitten molemmat reunat taitellaan kohti keskilinjaa, "puolitetaan". Ja taas molempiin suuntiin!


Tämän jälkeen reunat nostetaan ylös ja vastakkaiset "keskipiste" nurkkat käännetään suoriksi


Saamme siis tämän näköisen laatikonalun. 


Sitten onkin edessä projektin ainut hieman hankalampi taitos: pienet kolmiot jotka jäävät tukemaan reunaa. Seuraavat kaksi kuvaa kertovat enemmän kuin tuhat sanaa tässä tapauksessa:



Tuo ylhäällä törröttävä kolmio taitellaan takaisin paikalleen pohjalle


Ja sitten tehdään sama asia toisella puolella


Lopputuloksena joko kansi tai pohja, riippuen siitä oliko isompi tai pienempi paperi jota käytit.


Lopuksi vielä ystäväni tekemät upeat rasiat!

2 kommenttia:

  1. Uskomattoman helppoa ja hauskaa! Nyt pitää vaan katsella uusin silmin kaikenlaisia isoja papereita. Joululahjatkin saavat varmasti uuden ilmeen tulevaisuudessa. Tuommoisen rasian teko on uskomattoman nopeaa kun pääsee juonesta kiinni. Ja se juoni ei ole vaikea! - Kiitos seurasta ystävät, oli mukava päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne vinkistä!
      Juu, minäkin tässä hieman katselin ympärilleni "sillä silmällä" :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...