Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Herra Murphyn kaverina

Tiedättehän ne päivät kun ei pitäisi herätä ollenkaan?

Tai ainakin kiltisti jäädä sänkyyn lukemaan kirjaa, tai tehdä jotakin muuta, suhteellisen vaaratonta, sängyn pohjalla lojuten. Minulla oli tänään sellainen päivä, enkä luonnollisestikaan totellut kohtaloa, vaan iloisesti, Murphya uhmaten, nousin ylös.

Kaikki alkoi suhteellisen normaalisti, sain koirat pihalle pikatarpeilleen ja päätin sitten mennä suihkuun. Siitä se sitten lähti käyntiin, tämä täydellinen päiväni.

Pistin suihkun päälle ja suureksi "ilokseni" se oli jostakin syystä pystyasennossa ja kasteli jo kuivuneet pyykit. Ihanaa, no, olisinhan tietysti voinut siirtää ne puhtaat pois ennen kuin menin suihkuun, mutta nyt niitä ei tarvinnut siirtää yhtään minnekään.

Olin päättänyt tehdä jälkiruoaksi hedelmäsalaattia, joten tarvitsisin lempikattilaani. Olen sitä etsiskellyt jo jonkin aikaa, joten nyt piti sitten kaivaa kattilakaappi kunnolla läpi. Ei missään. Outoa. En muista käyttäneeni sitä aikoihin, joten missä se voisi olla?
Se löytyi, jääkaapista. "Joku" on siinä lämmittänyt jotakin, mitä onkin sitten suurempi mysteeri. Kattilan pohjalla oli noin sentin paksuinen, pohjaan kiini tarttunut kasvualusta, sen pinnalla vihertävän-mustaa pensaikkoa. Siirryin vessaan kattilan kanssa, ajatuksena "kaataa" kasvusto pönttöön, hieman kauhalla avittaen. Loistava suunnitelma, paitsi että se kasvualusta oli kuin liisteriä. Kun lähdin siirtämään kauhaa kattilasta sieltä nousi sen kokoinen savupilvi että sateisen kesän juhannuskokko olisi ollut kateellinen. Käänsin vaistomaisesti naamani pois ja siirsin koirat ja kattilan pihalle, pistin huippuimurin päälle ja toivoin että suurin osa homeitiöistä lähtisivät ulos ja ne jotka päätyivät hengitysteihini ovat äärettömän kilttejä yksilöitä.

Se siitä kattilasta. Päätin huuhdella nieluni ja siirryin takaisin jääkapille. Pikavilkaisu ei paljastanut muita yllätyksiä, joten nappasin kolapullon käteeni. Juu, tyhmempikin olisi jo viisastunut ja korkeintaan avannut vesihanan, mutta minä kaivoin verta nenästäni. Älkää kuvitelkokaan että olisin mitenkään varovasti yrittänyt avata pulloa, reippain ottein sen väänsin auki. Versailles'n suihkulähteet onkin vielä näkemättä, mutta tavallaan nekin on varmaan nyt koettu? Ja kolajuoman puhdistustehoa hehkutetaan mitä kummallisimmissa yhteyksissä, harmi etten avannut pulloa mieheni auton moottoripellin alla. Olisi moottoripesu tehty yllätyksenä ennen kuin hän palaa kotiin. Eikun keittötä siivoamaan.

Siirryin siis vessaan hakemaan puhdistusaineita ja katsahdin pönttöäni. Mitä kummaa? Nostin istuinlaudan ylös ja manasin jo perheeni alimpaan paikkaan kunnes tajusin: se home! Naamakirjan puolella on koko ajan näitä "tahdon näyttää oppilailleni miten nopeasti kuva leviää netissä". Tahtoisiko joku opettaja näyttää miten tehokkaasti homeitiöt leviävät ympäriinsä? Se kattila on vielä tuolla pihalla.

Siivottuani vessan ja keittön, tein sen salaatin. Ei kai kukaan ylläty jos kerron että kastike roiskahti kattilasta vauhdilla pitkin keittön pöytää. Tai no, ei sitä ollut kuin noin desi pitkin keittiön pöytää ja tuollainen siirappinen kastike on kiva siivota pois. Näkee nimittäin työnsä jäljen!

Olin jo niin lopeen kyllästynyt koko päivääni, että vaikka olin luvannut etten kannusta Suomea tänään missään kisassa, eihän siitä voi tulla mitään, istahdin katsomaan naisten hiihtoa ja silloin sen tajusin: Murphy on täällä, kanssani! Hopeaa! Ja heti perään miehet ottavat kultaa! Saksa kaatuu, veli venäläinen horjahtaa ja meidän mies senkun hiihtää! Käsittämätöntä, ei tällaista tapahdu!

Käväsin tässä välissä kaupassa, unohdin roskapussin keittiön tuolille roikkumaan, se oli luonnollisesti mennyt rikki ja kaikki levinnyt pitkin sitä pestyä lattiaa. Ei kuulkaa tunnu missään, sillä minä katson jääkiekkoa herra Murphyn kanssa!

Annetaan urheilijoillemme työrauha, minä viihdytän Murphya! Vielä on monta tuntia tätäkin päivää jäljellä ja hymy on kaikesta huolimatta korvissa.

Kiitos Iivo, Sami, Anna-Kaisa ja Kerttu!

Kuva MTV.fi

4 kommenttia:

  1. Oj vilken dag du hade, men medaljerna gladde säkert :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. De var så fatastiska, våra skidåkare!

      Poista
  2. Olihan päivä! Jälkeenpäin uskaltanee varovasti hymyillä. Mutta joskus se menee just noin...
    Aivan ihanan positiiviseksi tämä juttu kääntyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi noita ei kuitenkaan ihan joka päivä ole...herra taitaa olla liikkuvaa sorttia!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...