Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Lahjoja

Kävin eilen tuulettamassa huiviani.

On se kummallista miten paljon vanhat luokkakaverit ovatkaan muuttuneet kahdessakymmenessäviidessä vuodessa. Ja samalla he olivat kovin tutun oloisia. Ja olihan se hauskaa tavata ihmisiä jotka oikeasti olivat aika suuri osa elämääni joskus silloin neljännes vuosisata sitten. Osa heistä toki ovat tärkeitä edelleen!

Yhdeltä tärkeältä sain "ylimääräisiä" kasveja puutarhaani. Kaikki lähti liikkeelle ruusuista, jotka kuulema leviävät kuin rutto, tahdoin sitä tai en. Koska rakastan ruusuja, minun on kovin vaikea uskoa että kyllästyisin noihin tai menettäisin hermoni niiden kanssa. Saapa nähdä kuinka minun käy! 

Ostin myös kaksi uutta ruusua pihaamme, kun kävin kaupassa. Ruusuja kun minun mielestäni ei voi olla liikaa. Niiden tuoksukin on huumaava. 

Lisäksi sain syreenejä, sillä violetilla kukalla, joka minusta on se oikea väri. Toivon todellakin että nekin viihtyvät pihallamme. Jos ruusujen tuoksu on ihana, niin syrenin tuoksu on melkein yhtä hurmaava. 

Lisäksi tuli ainakin neljää eri lajia kukkasia, joita olen istutellut sinne, tänne. Katsotaan nyt josko ne viihtyisivätkin, ystäväni väitti että jos ne viihtyvät hänen luonaan, ne menestyvät missä vain. 

Kaikkein ihanin lahja lienee kuitenkin ollut kattomeritähti, sellaisista olen haaveillut vaikka kuinka ja kauan, en ole kuitenkaan sattunut näkemään kun olen ollut puutarhaliikkeessä. Nyt noita on täälläkin.

Ystäväni puutarha on varsinainen aarreaitta. Nyt toivon että suurin osa kasveista lähtisivät kasvamaan. Ellei, menen uudestaan kinuamaan "rikkaruohoja". Tai ainakin niitä kasveja jota eivät tottele ja pysy omalla alueellaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...