Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Burgeribileet á la Hälsans Kök!

Löytyihän niitä Hälsans Kök pihvejäkin!

Buzzadorilta siis tuli haaste maistella Hälsans Kök tuotteita ja olenkin jo kertonut kasvispulla kokeilustani. Buzzadorina siis testailen erinäköisiä tuotteita ja kerron niistä sitten rehellisen mielipiteeni.

Päätin tarjoilla hampurilaisia kertomatta pihvistä mitään. Reilu puolet pihvistä on soijaa ja tuote kelpaa kasvissyöjälle joka hyväksyy kananmunat kasviksiksi. Tietysti voidaan keskustella siitä onko kananmuna kasvista, mutta koska en nyt aio heittäytyä vegaaniksi niin unohdetaan valkuaisjauhe. 

Hampurilaisiin tuli sämpylän päälle hieman voita, salaattia, hampurilaiskastiketta, Hälsans Kök pihvi, ketsuppia, juustoa, tomaattia, basilikaa ja sipulia. Ja sitten tarjolle, ilman että pakkausta näkyi missään.

Iltapala upposi loistavasti! Sen arvasin että uimarini olisi innoissaan kun totuus paljastettaisiin. Hän ilmoitti että tällaista iltapalaa voidaan syödä viikottain. Yllätyksekseni partiolainen ei innostunut ajatuksesta että kyseessä oli soijapihvi. Olisi pitänyt ilmaista asia hieman toisin, kasvispihvi olisi varmaan ollut suositumpi sanavalinta? Epäilen että neiti assosioi sojaproteiinista soijakastikkeeseen, mikä sitten onkin hieman eri asia. Viimeinen pala jäi syömättä, periaatteesta epäilen, sillä siihen saakka hampurilainen uppoi ihan hyvin. Sille hylätylle palasellekin löytyi vapaaehtoisia syöjiä. Koirat olivat sitä mieltä että kyseessä oli aivan loistava tuote!

Suurimman yllätyksen tarjosi kuitenkin mieheni. Olin luullut että herra ilmoittaisi että hän ei tykännyt, mutta kas kummaa, mieheni on kasvanut aikuiseksi! Vannoutunut lihansyöjämme väitti ettei pystynyt sanomaan että tuotteessa ei ollut lihaa. Kuulema maistui ihan kuten muutkin valmispihvit, mutta sen suhteen herra oli väärässä. Nämä ovat maukkaampia kuin nuo olevinaan jauhelihapihvit, ovatkohan lihaa edes nähneet nuo einespihvit? Mutta yllätyksekseni siis herra ei tyrmännyt näitä Hälsans Kök pihvejä, päinvastoin! 

Ja mistä minä tykkäsin, nämä sai valmistaa ihan luvalla mikrossa! Tosin, eivät ne pullatkaan siellä räjähtäneet, lupasinhan kokeilla.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...