Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Merisissä tunnelmissa

Piparkakkukääretortun leipominen oli loistava idea!

Piparkakun maku herätti minut ihan selvästi henkiin, suunnittelen tämän vuoden piparkakkutaloa. Olen jo vuosia pyytänyt herraa toteuttamaan suunnitelmani: Bengtskärin majakka. Olen hautonut ajatusta siitä asti kun näin tuon ihanuuden Kotivinkissä vuosia sitten. Olen pyytänyt että herra toteuttaisi, mutta eipä ole majakkaa vielä näkynyt. Nyt minulla on sotasuunnitelma: tehdään piparkakkukajakki! Ja sille majakka. Jospa se sillä tavalla onnistuisi?



Ohjeet ja kaavat löytyvät Kotivinkin sivuilta, selaamalla löytyy muitakin piparitaloja. Tosin minä suunnittelen että herra virittäisi majakkaamme valot, siis ihan oikeat sellaiset. Se on ihan pikkuprojekti tuon rakentamisen rinnalla.

Herra on lasten kanssa tehnyt hienoja taloja vuodesta toiseen, viime vuonna meillä oli linnunpönttö. Sekin idea tuli jostakin lehdestä. Ja näitä ideoitahan löytyy loputtmasti netistä. Lempisivustojani on ehdottomasti "Våra pepparkakshus". 

Naapurimaassamme on myös jokavuotinen piparkakkutalojen rakennuskilpailu. Tästähän vasta inspiroiduinkin! Minäkin tahdon nähdä upeita luomuksia! Ja saada uusia ideoita. Kunhan kehitän jonkun palkinnon, niin pistettään kilpailu pystyyn. Mutta pitäkää tätä ennakkovaroituksena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...