Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 1. tammikuuta 2021

Vuoden ensimmäinen

 Hyvää uutta vuotta!

Helmet lukuhaastehan julkaistiin ja ensimmäiset kirjat on luettu/kuunneltu. Tunnustan, vetkuttelin lukemista tahallani, että saisin luettua loppuun tämän vuoden puolella.

Äänikirjana kuuntelin vuoden ensimmäisenä (tai viime vuoden viimeisenä, riippuu katsontakannasta) Jenny Fagerlundin 24 goda gärningar (24 pientä ihmettä). Jotenkin olen nyt kuunnellut ja lukenut enimmäkseen hyvinkin kevyttä kirjallisuutta, tämä ei ollut mitenkään poikkeus. Kevyttä jouluhömppää. 

Kirjassa Emma, lahjatavaraliikkeen omistaja, on menettänyt miehensä onnettomuudessa pari vuotta aiemmin, jouluaattona. Elämä on kurjaa eikä kauppakaan oikein kukoista, kun kaikki tuntuu olevan aika ikävää. Siskokin marmattaa että Emman pitäisi keksiä itselleen harrastus. Siispä Emma keksii harrastuksen: hän tekee yhden hyvän teon aina jouluun sakka. En voi sille mitään, sain hieman P.S Rakastan Sinua assosiaatioita kirjasta, mutta ihan suloinen tarina tämä oli. Tosin täysin ennalta arvattavissa juoni, eikä tämä nyt kovin syvällisesti oikein paneutunut mihinkään, mutta sellainen kiva "aivot narikkaan"-tarina. 

Olisi varmaan ollut vielä parempi jouluyönä, sohvalla, peittoon käärittyä, glögi kädessä ja joulukuusen kynttilöiden valaistessa. 

Helmet lukuhaaste 2021:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
Emman naapuri kertoo omasta elämästään ja muistoistaan.

6. Kirja kertoo rakkaudesta
Sinkkunainen joka tekee hyviä tekoja. Kuten totesin, tämä oli arvattavissa.

10. Kirjan nimessä on numero
Kohta kymmenen kuitattu helposti. 

14. Kirja on osa kirjasarjaa
Tämä oli toinen osa Fagerlundin vuodenaika-sarjassa. Muita osia en ole lukenut.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
Vuodenaikasarjan talvi-kirja

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
Lukemisesta on aina hyötyä. Tämä piti seuraa työmatkoilla ja oli iltasatuna. 

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
No suru ainakin muuttaa muotoaan ja jää taka-alalle

33. Kirjassa opetetaan jokin taito
Lahjatavarakaupassa järjestetään kursseja. Osallistujat oppinevat jotakin?

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
Aika suuri osa tarinaa on lahjatavarakaupan kohtalo

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
Fagerlnd asuu Ruotsissa

46. Kirjassa syödään herkkuja
Ainakin suklaata, piparkakkuja ja muistaakseni jotakin pullaakin. Ainakin ne ostettiin, jäivät ehkä syömättä?

Jenny Fagerlund: 24 Goda gärningar 
Suomennos: 24 pientä ihmettä.
Suomentanut: Antti Saarilahti
Kustantaja Norstedts (Gummerus. 2020) 
Äänikirja 8 h 13 min
BookBeat
Julkaistu: 2018



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...