Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 16. tammikuuta 2021

Kadotettu maa

Tammi mainosti Doggerland kirjojaan.

Doggerland sijaitsi jääkauden aikoihin Pohjanmerellä. Nyt alue on herätetty henkiin Adolfssonin dekkarisarjassa. Päätin kuunnella sarjan ensimmäisen kirjan, Felsteg (Harha-askel). perusdekkari, jossa naispoliisi, Karen Eiken Hornby, ratkoo murhaa. Samalla kun kollegansa ovat sovinisteja potenssiin jotakin. 

Varmaan luen tai kuuntelen seuraavankin jossakin vaiheessa, mutta en minä nyt koukkuun jäänyt tämä kirjan perusteella ainakaan. 

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
Tutkinnassa palataan 70-luvulle, kollektiiviin. Ainakin niiltä osin kun se on muistojen kautta mahdollista.

6. Kirja kertoo rakkaudesta
Aika vapaata rakkautta 70-luvulla harrastettiin. Ja äidinrakkaus on aina äidinrakkautta

7. Kirjassa on kaveriporukka
Ystävinä ainakin muuttivat aikoinaan pariskunnat yhteen saman katon alle.

14. Kirja on osa kirjasarjaa
Doggerland dekkarisarjan ensimmäinen osa

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
Miespari sivuosassa, vaikea sanoa täyttävätkö perhemääritelmän. Eikä kirja kyllä heistä kerro

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
Yksi epäilty voidaan poissulkea, koska ei polkupyörällä olisi ehtinyt ajoissa perille, toinen taas kaatui pyörräillessään. 

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
Ainakin verenpaine laskee kun rentoutuu kirjan kanssa.

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
Aika monenkin elämä muuttuu, juonen kannalta ehkä parempi etten avaa tätä tämän enempää

31. Jännityskirja tai dekkari 
Kyllä

36. Kirjassa liikutaan ajassa
Muistojen kautta käydään 70-luvulla

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
Yleensähän nämä poliisit ovat aika keskeisiä dekkareissa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
Ruotsalainen

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta
Dekkareita tulee luettua

Maria Adolfsson: Felsteg
Suomennettuna: Harha-askel (Tammi 2019)
Bonnier audio
Äänikirja 15 h 43 min
BookBeat
Julkaistu: 2018



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...