Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Matkakuvahaaste 1/10

 Fecebookissa kiertää matkahaaste.

Idea on lisätä kuva joltakin (ulkomaan) matkalta ilman selityksiä. Voinhan sen niinkin toki tehdä, mutta minusta on mukavaa lukea edes mistä kuva on otettu. Suurin osa kuvista kun eivät kerro minulle mitään.


Tästäkin matkasta on jo ikuisuus. Kävimme Kap Verdellä 2008. Tarkemmin sanottuna Salin saarella. Sal on vanhin Kap Verden saarista, sekin on syntynyt tulivuorenpurkauksen seurauksena, kuten monet Atlantin saarista. Saaret asutettiin aikoinaan portugalilaisten toimesta ja niistä tehtiin portugalilaisen orjakaupan keskus. 


Saaret ovat hyvin erilaisia keskenään, Salilla ei oikein ollut 12 v. sitten mitään. Kirjaimellisesti ei mitään. Muutama kauppa josta yhdestä sai maitoa ja hammastahnaa, toisesta Coca-Colaa ja aurinkovoidetta. Käsitöitä myytiin jokaisessa nurkassa


Tosin oppaamme mukaan näitä käsitöitä tuotiin mantereelta, oma tuotanto saarilla oli vähäistä


Nähtävääkään ei juurikaan ollut. Suolajärvi, mistä edelleen saatiin suolaa, ja jossa turistit saivat kellua. Ja rannikon ulkopuolelle uponnut (tai upotettu?) Kristuspatsas jota pääsi ihmettelemään. 


Muutama ravintola, jotka kaikki aukesivat kahdeksalta illalla, hieman haastavaa kun mukana lapsia. Ruokalistalla pääsääntöisesti kalaa. Tai vuohenlihaa. 


Miten saarivaltio on selvinnyt Covid-19 epidemiasta on mielenkiintoista, tulot kun aika pitkälti perustuvat turismiin. Lähes 75% BTKsta on palvelualojen tuottamaa


Varmaan Sal on muuttunut vuosien varrella, ehkäpä siellä nykyään voi tehdäkin jotakin. 12 v. sitten lapset nauttivat uimisesta, kun ei oikein mitään muutakaan voinut tehdä.


Olisi sinäänsä ihan mielenkiintoista lähteä takaisin katsomaan, mitä saarella on tapahtunut, kovasti siellä rakennettiin kun kävimme siellä. 


Tosin, maailmassa on niin paljon nähtävää, että ehkäpä joku toinen paikka, ainakin toinen saari, vie voiton. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...