Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Harjoittelua

Siskoni tekee aivan loistavia muffinseja!

Olen muutaman kerran kysynyt hänen ohjettaan, kun minulla tuppaa olemaan lässähtäneitä kiekkoja muoteissa. Olen kokeillut jos minkälaista reseptiä, hyvin huonolla menestyksellä. Tänään sitten päätin tehdä niin kuin pikkusisko opetti: en lähtenyt merta edemmäs kalaan vaan nappasin banaanikakun ohjeen käyttöön ja muokkasin sitä hieman. Tällaisia en ole aikaisemmin saanut aikaiseksi!

Nuo kuvassa olevat vuoat tulivat muuten kylkiäisinä pellin mukana ja ovat ihan onnettomia. Kaiken lisäksi ainakin tuo sininen näyttäisi värjäävän. Onko ideoita hyvistä paperivuoista? 

Banaani-suklaa muffinsit

3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 tl vanilijasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta100 g sulatettua laktoositonta voita
3 rkl maitoa
3 hyvin kypsynyttä banaania
tummaa suklaata

Vaahdota munat ja sokerit. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää seos taikinaan. Sekoita joukkoon sulatettu voi ja maito, sekoita kunnolla ja lisää lopuksi banaanit paloiteltuina. Jaa taikina muffinsivuokiin, minä täytin hieman yli puoleenväliin vuoat. Lopuksi vielä palanen tummaa suklaata keskelle vuokaa (Pandan palat on helppo puolittaa ilman veistä tms terävää työkalua). Paista 200 asteessa noin 15 min


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...