Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kahvin tuoksua

Poikkeuksellisesti en saakaan perhettäni syömään vaikka on pitkäperjantai!

Uintikisat sekoittivat aikataulun, joten syömmekin huomenna. Toki syömme tänäänkin, mutta emme lammasta. Lammas on kuitenkin hukutettu kahviin, eli villanmaku tuhoutuu. Ainakin kuvittelen että tämä kahvirumba tuhoaa villanmaun, en ole koskaan onnistunut vielä saamaan aikaiseksi villanmakuista lammaspaistia, katsotaan nyt sitten kuinka käy tänä vuonna kun kehtaan tällaista hehkuttaa.

Koko perhe muuten suostuu syömään lammasta, pikkuiset aikoinaan saivat maistaa pikkuisen palan lammasta pääsiäispöydässä, taisivat olla hieman yli vuoden ikäisiä silloin, ja se oli selvästikin virhe! Söivät reippaasti murusensa ja pyysivät sitten lisää "muu-muu-kakkua". Informoimme toki että kyseessä oli "mää-mää-kakku", mutta annoimme toisenkin murusen. Jossakin vaiheessa jopa me tyhmät aikuiset tajusimme että murusia voimme tarjota koirille, lapset tarvitsevat ruokaa! Siispä ostin seuraavan vuonna hieman isomman paistin, johan kaksivuotiaat syövät kunnolla!

Mutta Tonttumuorin lammaspaisti on siis marinoitumassa kahvissaan. 

Huomenna sitten jatkamme paistiemme kanssa. 

Tarvitsette tätä varten:

Lammaspaistia (tämä ohje on tehty noin 5 kilolle lihaa, käyttäkää jakolaskua tai kerrointa oman maun mukaan). Kalvot ja rasvat poistetaan mahdollisimman hyvin.
Kahvia (ne aamukahvin jämät voi käyttää) sen verran että liha peittyy. Jätetään marinoitumaan ainakin 8 tunniksi. Tämä osa ohjeesta ei kuulu tonttumuorin ohjeeseen, se on omaa tuotantoani

Valkosipulin kynsiä. Ohje puhuu 10 mutta minä käytän niitä riittävästi
2 rkl suolaa. En muuten tätäkään määrää mittaa vaan hieron paistien pintaan suolaa. 
2 tl mustapippuria. Nyt jo katselen ihmeissäni reseptiä. Taatusti käytän huomattavasti enemmän. Varsinkin jos käytän valmiiksi rouhittua. Vastarouhitun suhteen voin olla hieman säästäväisempi. Mutta taatusti sitäkin on enemmän. Eli: suolaa ja mustapippurirouhetta riittävästi! Tonttumuoria joutuu hieman avittamaan.

Paistiin tehdään viiltoja jonne valkosipulinkynnet upotetaan. Pintaan hierotaan mausteita ja paistit jätetään maustumaan yön yli. Mikäli ehtii. Joskus pamautan ne vaan pintaan ja toivon parasta. Aikapula on aika usein syynä... 

Liha olisi hyvä ottaa huoneelämpöön parisen tuntia ennen paistamista. Koska olen aika neuroottinen kylmäsäilytyksen kanssa nostan lihat yleensä esille samalla kun napsautan uunin päälle. 150 astetta on minusta kiva lämpötila uunissa kun lammaspaistia kypsentää. Pintabakteerit voi käräyttää nostamalla lämmön aluksi reiluun 200 asteeseen ja 10 min. päästä lasketaan siihen 150. 

Valeluun, ja tämä on nyt sitten ihan alkuperäistä tonttumuoria:

4 dl vahvaa kahvia
4 dl kuohukermaa
, laktoositonta sanon minä
2 rkl hunajaa, kotimaista sanon minä 
Paistia valellaan ahkerasti, noin 10 minuutin välein. Hieman vaativaa, toki, mutta todellakin sen arvoista!

Lampaanlihan sisälämpötila saisi olla 70-75 astetta, täysin kypsää se on jos lämpötila on 77 astetta. Tunti / kilo on sellainen nyrkkisääntö.

Siivilöin vielä tuon pellille kertyvän liemen, suurustan jauhoilla ja lisään kermaa: kastike on valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...