Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Askartelua

Tänään tuleekin reseptejä sitten jatkuvalla syötöllä.

Tällaista tämä on kun on vieraita tulossa, tulee tehtyä kaikenlaista. Siskoni taitaa seurata blogia, joten jos hän tahtoo yllättyä huomenna suosittelen että sammuttaa koneensa, tai ainakin tämän sivun, välittömästi. Tosin hänkin lukee Leivotaan lehteä, joten ei tämä nyt ihan oikea yllätys ole. Eikä hän juo kahvia, lapset eivät yleensä sellaista juo, joten ehkäpä hän jää ilman näitä kahvipöydän herkkuja? Tosin hyvä puoli tässä on että jos unohdan pistää esille nämä namit niin ehkäpä hän huomauttaa asiasta? Olen muuten edelleen yhtä ihastunut tuohon äsken mainitsemaani lehteen. Ja nyt n on sentään =2

Teimme siis tyttöjen kanssa Leivotaan lehdestä

Suklaatryffeliä

Ohjeen mukaan tästä satsista tulee n. 55 kpl, meillä hieman enemmän kun tytöt eivät ylitäyttäneet vuokia. Ja kuten tavallista, en seurannut alkuperäistä reseptiä, joten uskallan sen tänne naputella, ilman että jonkun tekijänoikeutta loukataan. Tämä on taas kerran minun muunnokseni alkuperäisestä.

1 dl laktoositonta vispikermaa
50 g laktoositonta voita


Kiehauta kerma ja voi kattilassa. Sekoita joukkoon

300 g paloiteltua, tummaa suklaata. Käytimme Marabouta ja Fazeria sekaisin. Sattui olemaan kotona.
Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon
1 dl laktoositonta maitorahkaa

Pistä jokaisen alumiinivuoan (ne ovat paljon parempia kuin paperiset, joita otimme käyttöön kun alumiiniset loppuivat) pohjalle pala pähkinää, meillä oli käytössä sekalainen seurakunta. Saksalaisesta kaupasta kun saa isohkon pussin kuninkaallisia pähkinöitä, urheilijoille niitä on "kisaruoaksi" yleensä kotona. Alkuperäinen ohje taisi suosia suolaisia pähkinöitä koska puhui mieheni lempipähkinöistä. Ja olivat sitä mieltä että vuoan pohjalle pistetään hieman suklaamassaa ja sitten pähkinöitä. Me hieman oikasimme, tahdoin tehdä lapsille helpommaksi tämän projektin. Ja vähän vähensimme pähkinän määrää, suklaata pitää olla paljon, muuten puhutaan suklaakuorrutetuista pähkinöistä! Itse asiassa en tajua miten reseptistä riittää vain reiluun 50:n jos jokaiseen vuokaan työnnetään useampi pähkinä. Olkootkin pistaasi (ilman kuoria?).
Jokaisen tryffelin pinnalle ripotellaan vielä hieman sormisuolaa. Ja sitten jääkaappiin jäähtymään. Ne tryffelit siis.



Ja koska huomennakin on pääsiäinen, pitää pääsispupun tuoda munia. Joten niitäkin lapset ovat koristelleet. Siskoni muna ei muuten ole kuvassa, joten utelias ei saanut palkkaansa tällä kertaa.

Hauskaa pääsiäistä lukijoilleni!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...