Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan, älköön kukaan sitä karkottako.
Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,
C.D.
Joulukuussa 1843.
torstai 14. marraskuuta 2013
Lisää sukkia
Taidan olla hieman koukussa villasukkiin tällä hetkellä?
Villasukka kalenteristakin oli puhetta tuolla Voihan Villasukassa, sellainenkin olisi ihan hauska. Tässä Pinterestin versio samaisesta asiasta.
Tosin en ehdi toteuttamaan maailman kaikkia hauskoja ideoita, varsinkaan jos minun pitää itse kutoa sukat. Meiltä tosin löytyisi loputon määrä "eripari" sukkia. Jospa ne ottaisi käyttöön? Kierrätystä!
Olen ihaillut valepalmikkosukkia Facebook ryhmässä. Nyt kun olen hieman enemmänkin heilutellut puikkoja, päätin kokeilla onko tämä ihan ma...
e-mail
shelwoods (at) gmail.com
Joulu on joskus helmikuussa, joskus syyspimeässä syyskuussa, kun niiksi tulee ja järvet jäässä sisällisesti, meissä. Minä pystytän aina silloin tällöin joulupuun kun sattuu ja juhlamieli yllättää - sisällisesti, varkain - ja sieppaan sen taas pois kenenkään huomaamatta vaikka kesken juhlan kun senkertainen juhlamieli on palanut loppuun. Sillä tavalla se ei kulu, ei kuivu eikä varise. Joulu on, kun joku nostaa katseensa, ojentaa kätensä. Kun rakastettu kävelee kadun yli eikä vielä, ei vielä huomaa. Kun lapsi liikahtaa maailman kohdussa ja sanoo: - Minä tuon rauhan ihmisten keskelle, minä tulen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti