Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Viisi välttämätöntä

Tomtens Dotter blogissa oli haaste.

Hieman vaativampi juttu tällä kertaa. Jos saisit valita vain viisi asiaa joulutunnelman luomiseksi, mitkä viisi asiaa valitsisit? Vastaus ei saanut olla "ruokaa" vaan siinä tapauksessa pitää eritellä mikä ruoka on kyseessä.

Onneksi tuolla Tomtens Dotter jo totesi omassa blogissaan että perhe ei ole asia. Minun jouluni on perhe ja tarvitsen jokaisen yksilön perheestä paikalla. Ja meitä on 11 joulupöydän ympärillä.

Toinen asia jota oikeasti kaipaan, mutta jolle en kertakaikkiaan voi mitään, on lumi. Toivoa tietysti saa, mutta otin tämän haasteen enemmän kannalta: jos saisin kaivaa esille vain 5 jouluista asiaa, mitkä ne olisivat.

Tässä minun viisikkoni:

5. Toivontuottajien Jouluradio

Tällä tavalla saan mahdollisimman paljon erilaisia joululauluja käyttööni. Ja pidän Jouluradiosta, ensimmäisenä adventtina etsin radioon oikean kanavan ja se kanava on sitten käytössä minun autossani loppiaiseen saakka. Ja netin kautta voin vielä valita minkälaista Jouluradiota kuuntelen. 

4. Glögi

Lämmin juoma sopii talven kylmiin iltoihin. Ja syksyn pimeisiin. Ja tuoksu on niin jouluinen että glögistä en suostu luopumaan jos vain 5 asiaa saan valita. 


3. Joulukuusi

Huomaan sortuvani näihin tuoksuihin. Kuusi kuuluu jouluuni ja sen pitää olla aito kuusi joka tuoksuu. Viis havuista, niitä kuuluu löytyä heinäkuussa matosta.


2. Kinkku

Mietin kauan minkä valitsisin jouluruoista, kinkku nimittäin ei ole suosikkini, mutta ajatus joulupöydästä ilman kinkkua on jotenkin samanmoinen kuin kajakki ilman melaa. Ja mikään ei ole ihanampaa aattoiltana kuin paahdettu ruisleipä jonka päälle saa pistää sinappia ja siihen päälle kunnon siivun kinkkua. 



1. Kynttilät

Kynttilät tuovat tunnelmaa. Niitä on sekä elävinä ja sähköisinä, sekä ulkona että sisällä. Ja jos noistakin on valittava niin ne aidot.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...