Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Paellaa taas

Lempikaupassani on "uusi" tuote pakastealtaassa.

Äyriäissekoitus. Koska partiolainen on metsässä, päätin että meillähän syödään äyriäisiä. Neiti kun ei pidä simpukoista niin pitää käyttää tilaisuutta hyväkseni.

Päädyin "Wanna be paellaan" koska ratsastaja ehdotti paellaa. Kävelin siis kalatiskille hakemaan simpukoita ja pakastealtaalle hakemaan Pirkan äyriäissekoitusta. Luulin että meillä oli risottoriisiä kotona, joten se jäi hankkimatta, eikä paella muutenkaan oikein tehnyt oikeutta Espanjan illassa nautitulle ruoalle. Hyvää tämä kuitenkin oli.

Wanna be paella 

1 kg tuoreita sinisimpukoita
1 pkt Pirkka äyriäissekoitusta
250 g broilerinsuikaleita
1 sipuli
2 valkosipulikynttä
1 punainen paprika
½ dl sitruunamehua
2 dl risottoriisiä (tai jos se jäi kauppaan jotakin muuta riisiä)
6 dl simpukoiden keitinvettä
1 tl kurkumaa
oliiviöljyä

Puhdista ja keitä sinisimpukat kalaliemessä. Ruskista broileri. Kuullota sipulit ja riisi tilkassa oliiviöljyä. Lisää neste ja sitruunamehu sekä broileri ja kurkuma riisin sekaan. Anna kiehua noin 15 min.  Lisää äyriäissekoitus ja paprika ja anna kiehua vielä noin 5 min. Lisää keitetyt sinisimpukat. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...