Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Joulupukille säkintäytettä

Sukkatehdas on vauhdissa.

Voihan Villasukka ryhmässä näin hauskat raitasukat. Ei aavistustakaan miten ne oli tehty, mutta alla oma versioni.

Raitasukat

Koko 30
Lanka 7 Veljestä erilaisina jäminä

Luo 40 silmukkaa ja neulo sinisellä pohjavärillä resoria 3 o, 2 n, 10 kerrosta.
Koska inhoan nurin neulomista, käänsin varren "nurin" ja neuloin oikein (huolehtien että langanpäät jäivät työn nurjalle puolelle) 4 kerrosta uudella värillä (eli periaatteessa nurin). Käänsin taas varren oikeinpäin ja neuloin 2 kerrosta oikein pohjavärillä (tummansininen).

Näin jatkoin eli värikerroksia 4 nurin ja välikerroksia 2 pohjavärillä oikein kunnes raitoja oli 5. 

Almamummon kantapää vahvistettuna

Kärkeen vielä sädekavennus Ullan ohjeita noudattaen.
Koska minun sukassani oli 10 silmukkaa, neuloin 3 silmukkaa oikein, 2 yhteen, 3 oikein ja 2 yhteen joka puikolla.
Sitten 3 kerrosta oikein.
Sen jälkeen 2 silmukkaa oikein, 2 yhteen, 2 oikein jne ja kaksi välikerrosta.
Sitten 1 oikein, 2 yhteen, 1 oikein ja 1 välikerros.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...