Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Hymyä huuleen

Kyllä ihminen voi olla pienestä onnellinen!

Olen jo parikin talvea ihaillut erästä lyhytyä kaupoissa. Esittelin sitä miehelleni, joka tyrmäsi lyhtyni täysin. Ei vaan ollut hänen makuunsa. Siispä en ostanut lyhtyäni...kaksi vuotta sitten.

Viikko sitten kävin lempikaupassani ja huomasin taas katselevani "lyhtyäni". Ja kun kaikki lyhdyt sattuivat olemaan tarjouksessa, en vaan voinut vastustaa kiusausta. Ostin lyhtyni!


Tunnustan ettei tähän kotiin tarvittu uutta lyhtyä. Mieheni oli myös sitä mieltä, että jos olen, ihan itse, halunut mustan koukun seinääni, enkö edes voinut ostaa lyhtyä joka on saman värinen? No en, kun tuo valkoinen on minun lyhtyni! 

Tosin ajattelin ensin että pistäisin sen "portaalle" seisomaan, mutta koska epäilen että se jää jossakin vaiheessa auton alle jos se siinä tönöttää, niin ripustin sen koukkuunsa. Ei kukaan pimeällä näe että lyhty on väärän värinen. Eihän?

Ostin samalla ledvalot lyhtyyni, valosarjatkin olivat tarjouksessa, mutta koska mieheni ei innostunut projektistani, enkä saanut sähköä sarjalleni, pistin lyhtyyni perinteisesti kynttilän. Kuvan ottamisen jälkeen tuonne on vielä lisätty sammalta ja tekemäni lehtiruusut.   

Lyhty oli todellakin hankkimisen arvoinen, hymyilen joka kerta kun näen sen!


4 kommenttia:

  1. Hymysi sai minut hymyilemään..Niin, ja on se kaunis! Sen nähdessään.tuntee itsensä tervetulleeksi kotiinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan ihailemaan...se odottaa saapumistasi :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kovasti siitä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...