Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Valmis

Vihdoinkin valmiina.

Afrikkalaisista kukkasista tehty projektini piti olla yhteistyöprojekti, mutta siitä tuli kyllä ihan omani. Kuten jo kerroinkin oli kukkasten jatkokäyttötarkoitus selvillä jo kun aloitin virkkaamisen.

Loppuvaiheessa sentään sain apua. Partiolainen työnsi täytteet paikoilleen ja auttoi  hännän ja harjan kanssa. Ratsastaja sitten valitsi ja ompeli silmät paikoilleen ja kuvasi pollen. 

Silmät löytyivät aarrearkustani, eli mummin "nappilaatikosta". Ei aavistustakaan mitä takkia nämä ovat joskus koristaneet, mutta nyt ne saivat jatkoelämän silminä. Kukkaset ovat pääsääntöisesti Novitan Nallesta virkattuja, hieman muitakin jämälankoja on käytetty. Ohuempi lanka olisi ehkä ollut vielä parempaa, mutta Nallea oli hieman kotona ja se oli tarjouksessa sinä päivänä kun inspiraatio iski täydellä teholla kun olin töissä ja oli hieman pidempi tauko. Piti siis juosta "lankakauppaan" kesken työpäivän.

Molemmat neitokaiset olisivat tämän adoptoineet, mutta se on minun. Ikioma pehmoeläimeni. Sohvan koriste, ihan mikä vaan. Tulen niin hyvälle tuulelle kun näen tämän pikkuisen.

Kunhan palaan kotiin "työmatkaltani" virkkaan lisää kukkasia. Niillekin olen jo keksinyt käyttöä!

Mikäli tekin haluatte tehdä tällaisen niin Ravelrysta voi ostaa ohjeet. Voitte varmaan arvata miksi haluan tehdä lisää kukkasia. Ja kuulema neitokaisetkin tahtovat yhtäkkiä virkata.

4 kommenttia:

  1. Tosi ihana pehmoheppa! :)Ylittää kyllä minun käsityökykyni mutta olen valmis ihailemaan sinun käsitöitäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos virkkuukoukku pysyy kädessä niin tämä on ihan toteutettavissa oleva projekti :) Tuo kokoaminen oli pikkaisen keskittymistä vaativa homma, mutta muuten ihan hauskaa hommaa. Ja purkamalla ne kokoamisvirheet sai korjattua :D

      Poista
  2. Voi miten suloinen uusi perheenjäsen!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...