Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Keittoa lounaaksi

Uimarimme voisi elää meren tarjoamilla herkuilla.

Koska täällä kotimaassamme nuo tuoreet katkaravut ja mustekalat ovat harvinaista herkkua päätin sentään hemmotella näin uuden vuoden kunniaksi edes hieman saman tyylisellä ruoalla, eli keitin katkarapukeittoa.

Älkää edes kuvitelko että lähdin liikkeelle kuorista, hieman vapaata minäkin tahdon, mutta löysin aika kivan ja helpon reseptin lehdestä, joten päätin hieman muunnella sitä versiota ja tehdä lounaaksi

Katkarapukeittoa

1 punainen parika
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 jauhoista perunaa
oliiviöljyä paistamiseen
½ sl sitruunamehua
1½ rkl tomattipyrettä
500 g tomattimurskaa
5 dl vettä
1 kalaliemikuutio
3 rkl hummerifondia
1 rkl valkosipulijauhetta
muutama kierros Seafood & Fish maustetta Santa Marian myllystä
3 dl laktoositonta kermaa
500 g kuorittuja katkarapuja

Kuori, puhdista ja paloittele kasvikset. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää kasviskuutiot sekaan. Kuullota niitä hetki ja lisää tomaattipyre. Jatka kuullottamista hetki. Lisää sitruunamehu, tomaattimurska, vesi ja mausteet. Anna poreilla n. 15 min. kunnes perunat ovat pehmeitä. Soseuta keitto ja lisää kerma. Anna hautua. Lisää juuri ennen tarjoilua vielä katkaravut. Pinnalle olisin lisännyt tilliä, mutta eipä ollutkaan käyttökelpoista kotona.

Itse lisäsin vielä keittoon hieman valkosipulipippuria myllystä. Luistelija kun ei tykkää pippurista


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...