Ja ukon suust' on tarutkin

Tänään on Johan Ludwigin oma päivä.

Seitsemän vuotta sitten leivoin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa herran nimikkoleivoksia. Niissä ei ollut mitään vikaa, mutta päivä muuttui ihan erilaiseksi kuin mitä olin ajatellut. Tortut tulivat syötyä, mutta toista kertaa en niitä leivo. Sen päivän tunteet ovat pahasti yhdistetty noihin torttuihin. Tai itse asiassa niiden tekemiseen.

Meillä kyllä syötiin torttuja tänään. Herra oli niitä ostanut saksalaisesta kaupasta. Pakkauksen mukaan ne oli tehty Satakunnassa perinteisen reseptin mukaan. Hieman ihmettelen olikohan oikeasti niin. Hillo nimittäin meni koko leivoksen läpi. Kovin kostea tuo leivonnainen oli pohjastaan, pinta taas rutikuiva. En sitten tiedä oliko vika leipurissa vaiko myyjässä, laktoosittomia nuo kuitenkin olivat, siitä pisteet. Sainpahan maistaa.

Runeberg olisi muuten täyttänyt 209 vuotta tänään, jos olisi saanut elää. Aikamoinen ikä. Tosin päivän Hobbla selitti että tulevaisuudessa elämme 150 vuotiaisiksi. Tunnustan sanoneeni etten ole ihan varma halaunko elää 150 vuotiaaksi. Tosin, saisihan sitä nähdä kaikenlaisia asioita, luultavasti myös sellaisia joita en edes osaa kuvitella.

Runebergin meilikuvituksessa ei sen sijaan ollut mitää vikaa. Tätini luki meille aikoinaan iltasatuna Vänrikki Stoolin tarinoita, alkuperäiskielellä. Ne olivat jänniä tarinoita maamme historiasta, hieman herran mielikuvituksen avulla väritettyjä. Sven oli suosikkihahmoni pikkutyttönä, mutta pidin minä Lotasta ja Döbelnistäkin. Ja aika monista muistakin. Sen verran monta kertaa pistin tätini lukemaan kirjaa että yläasteella ansaitsin Fazerin suklaalevyn äidinkielentunnilla. Opettajamme, jota armottomasti kiusasimme, oli kai ajatellut että saisi meidät hiljaiseksi moneksi tunniksi kun antoi säkeitä Runebergin runoista ja käski meidän kertoa mistä kertomuksesta tekstinpätkät olivat. Ei siinä montaa sekuntia mennyt, ulkomuistista ne poimin. Sen jälkeen koko luokka oli taas kaaoksen vallassa, tehtävä suoritettu, meillä kun oli luokassa periaate yksi kaikkien puolesta jos se oli meille hyödyksi. Tätini muuta oli nauttinut samaisen opettajan opeista aikoinaan. Ei ollut meno yhtään armeliampaa hänenkään luokassaan kuulema.