Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 12. lokakuuta 2021

Vielä olisi muutama päivä aikaa

 Folkhälsan etsii taas Luciaa.

Koska eilen esittelin luciakuoron, niin tutustutaanpas tänään itse päähenkilön valintakriteereihin.

17.10 on viimeinen päivä ilmoitta ehdokas mukaan kisaan. Ehdokkaan tulee olla täysi-ikäinen, osata laulaa ja puhua ruotsia. Ehdokkaan pitää myös olla sosiaalinen ja valmis kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Pesti kestää noin kuukauden, joulukuun ajan luonnollisesti. Lisäksi pitää osallistua 25.10 kuvaus- ja haastattelusessioon. 

Kymmenen valitun ehdokkaan joukosta valitaan sitten yleisöäänestyksellä itse Lucia. Samalla kerätään rahaa lapsiperheiden tukemiseksi. 

Normaalivuosina lucia on tehnyt noin 100 vierailua erilaisiin laitoksiin, mutta covid-tilannettahan kukaan ei meistä pysty ennustamaan. Selvää kuitenkin on että Lucia esiintyy, jollakin tavalla, sillä monissa vanhainkodeissa häntä odotetaan. 

Maamme ruotsinkielisillä alueilla lucia on hyvinkin tärkeä hahmo, ei taida maastamme löytyä ruotsinkielistä koulua jossa ei valittaisi lucianeitoa. Tiedän minä yhden lukion jossa neitokainen oli herra. Oppilaiden valitsemana. Pikkutyttönä oli aina jännittävää kuka koulun tytöistä saisi kantaa kruunua. Lähes jokaisessa kylässä ja kaupungissa on myös oma kruunupää.

Nykyään valitaan myös Lucia-mummo, ainakin Lapinlahdella. 

Lisätietoa Folkhälsanin Luciasta täältä.

Ja ellet nyt halua itse Luciaksi, eikä sopivaa ehdokastakaan tule mieleen, aina voi leipoa Lucia-pullia

Alla linkki Inkoon Lucia juhlaan vuonna 2020. Elävät kynttilät! Ihanaa, muista edelleen miten steariini poltti päänahkaa. Kivaa että vielä jossakin viis veisataan paloturvallisuudesta eikä anneta ledien vallata tilaa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...