Lupasinhan maistaa tämän vuoden minttuteetä, ja lupaukset on pidettävä. Perinteen mukaisesti joimme glögiä mökillä, kun kävimme pistämässä paikan talvitelakalleen. Mukana oli viime vuoden Blossa, jota en ollut suostunut maistamaan, sekä tämä vuoden kummallisuus, jonka poimimme kyytiin Veturin Alkosta.
Viime vuonna Blossan makumatka vei Havaijin saarelle, valkoviinipohjiasessa glögissä maistui passionhedelmä ja hibiskuksen kukka. Se oli juurikin niin kummallista kun osasin odottaa. Viime vuonna taisi joku sivusto ehdottaa että sitä nautitaan jäiden kanssa. En osaa sanoa olisinko nauttinut enemmän, makunystyrät ehkä olisivat jäätyneet ja makuaisti kadonnut.
Mutta tänä vuonna siis glögimatka vei Marrakechiin Marokkoon. Valkoviinipohjainen tämäkin glögi oli, tuoksu heitti minut suoraan basaariin juomaan minttuteetä. Siitä onkin parikymmentä vuotta aikaa kun käväsimme mieheni ja ratsastajan kanssa Marokossa. Aika katosi, ja istuin taas ihailemassa mattoja.
Kun pääsimme maistamaan tätä tämän vuoden kummalisuutta, äitini ja siskoni kanssa, jäin yksin pepsodent-assosiaationi kanssa. Heistä tämä minttutee oli hyvää. Minusta ainut hyvä puoli oli, että hampaita harjatessa ei tullut makukakofoniaa suuhun.
Olin sentään jostakin asiasta samaa mieltä heidän kansaan: pullo oli ihan kaunis. Mitä ikinä Blossan väki keksikään ensi vuonna, se ei voi olla...tai itse asiassa, minun mielikuvitukseni ei riitä. Johan tuo vuosi 2019 oli pahempaa. Täytyy sanoa että kummalinen on minusta Blossan käsitys glögistä. Voisivathan he markkinoida noita ihan vaan talvisina makumatkajuomina, tyyliin kesää muistellen. Glögejä ne nyt eivät minusta vaan ole.
Kauniista pullosta ja hyvästä seurasta, joka arvosti juomaa:
Alkosta tuli muuten hankittua myös Loimun uutuus. Arvaukseni kultaisesta pullosta meni oikein, makua en onnistunut arvaamaan. Karpalo! Sen on pakko olla hyvää. Palaan varmaan vielä tähän.
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti