Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Helmet lukuhaaste 2018: Människa utan hund

Sain siskoltani Nesserin kirjan lahjaksi.

En ole Håkan Nesseriä ikinä lukenut, harmi sinäänsä, mieshän osaa kirjoittaa. Huomasin hymyileväni useamman kerran, kirja oli oikesti hauska ja kielikuvat mainioita. Ensimmäinen, mutta taatusti ei viimeinen Nesserini on nimeltään Människa utan hund, Sukujuhlat, suom. 2011, hieman tylsä käännös minusta.

Taina alkaa joulun paikkeilla (siitäkin pisteet) kun perhe kokoontuu viettämään isän (ja samalla isoisän) ja tyttären (tai äidin, siskon, riippuu näkökulmasta) 105 v-synttäreitä. Juhlia edeltävänä yönä poika (veli tai eno, riippuu taas näkökulmasta) katoaa ja pari yötä myöhemmin lapsenlapsi lähtee teille tuntemattomille. Siinä lähtökohta Gunnar Barbarottille, poliisille joka lähtee selvittämään tapausta.

Tämä oli muuten myös yksi Hyllynlämmittäjä haasteen kirjoista.

3. Kirja aloittaa sarjan
Tämä on ensimmäinen Barbarotti-neliköstä. 

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
Adlibriksestä löytyy perinteisen kirjan lisäksi e-kirja ja äänikirjaversiot

9. Kirjan kansi on yksivärinen
Ilman suojapaperiansa kirja on tylsän ruskea. Kansipaperi on musta, kuva kellertäviä sävyjä ja teksti valkoista. Koska piirrustuksenopettajani, jeps, olen niin vanha että minulla on ollut piirrustusta, väitti että musta ja valkoinen ei ole värejä, voinemme todeta että kovin yksivärinen esitys?

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
Kuten mainitsin, sain kirjan siskoltani lahjaksi, joten hän sen on valinnut minulle. 

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
Ruotsi ja Espanja. 

16. Kirjassa luetaan kirjaa
Kirjassa luetaan veljen kirjoittamaa romaania.

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
No, ainakin sivutaan aihetta

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
Ja useammassa sukupolvessa. 

24. Surullinen kirja

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Kymlinge on fiktiivinen kaupunki, joten siellä en ole käynnyt, Ruotsissa kylläkin. 

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
Toinen kadonneista on juuri ehtinyt ääneen kertomaan että fiktiivinen tyttöystävänsä Jenny onkin oikeasti Jens. Eikä kovinkaan feminiininen. Tosin vain yksi perheenjäsenistä on asiasta kuullut ja toinen saanut selville lukemalla luvatta uhrimme tekstiviestejä.

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
Nuorempi kadonneista opiskelee Uppsalassa juridiikkaa.

33. Selviytymistarina
Tavallaanhan perheen on selvittävä eteenpäin. Vaihtelevalla menestyksellä. Omaisen kadottaminen on vaikeaa. 

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Vanhempi hävinnyt kirjoittaa kirjaa: Människa utan hund.


"Hjärtat har vägar som förnuftet inte känner"

"Kanske tycker jag
att det är någon sorts plikt, det också.
Att man faktiskt måste leva till slutet
när man nu fått ett liv"

  • Kirjailija:
  •  
  • Kieli:ruotsi
  •  
  • Julkaistu:
  • ISBN:9100110353
  •  
  • Kustantaja:Albert Bonniers Förlag
  •  
  • Painos:2. p
  • Sivumäärä:525
  •  
  • Paino:?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...