Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Lunta!

Tulihan sitä vihdoinkin!

Saimme tänne eteläänkin, edes hetkeksi, lunta. En voi sille mitään että hymy nousee huulilleni, on niin paljon valoisampaa ja kauniimpaa, kun maa on valkoisena. Puhumattakaan siitä että koirat tuovat huomattavasti vähemmän kuraa sisälle!


Nyt viimeistään on aika täyttää lintujen ruokinta-automaatit! Vaikka meillä noita pihlajanmarjoja onkin tarjolla, niitä on aika vähän tänä vuonna. Povaako sitten lunta, pihlaja kun ei jaksa kantaa kahta taakkaa (lunta ja marjoja) tai vähälumista talvea, kun marjat eivät riitä syöttämään lintuja? Vanhalla kansalla oli niin paljon viisauksia, ettei pieni ihminen pysy perässä, tosin joka tilanteeseen löytyy sitten joku totuus.

Tänäkin vuonna olen satsannut "verkottomiin" talipalloihin, niitä löytyy ainakin saksalaisesta ihmekaupasta ja näytti olevan myös Tokmannin valikoimassa. Minun pihapuuhuni eivät rotat hirttäydy vekkoihin, eikä kyllä mitkään muutkaan eläimet, ja onpahan vähemmän roskia siivottavaksi. Luonto kiittää.

Ystävän vinkistä hankin myös kauraa ruokinta-automaattiin, saa nähdä näenkö lisää punatulkkuja. Niitä kun oli ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen pihassamme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...