Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ystäväkirja

Ystäväkirja-haaste

Pauskan elämää blogin Pauliina haastoi minut vastaamaan Ystäväkirja kysymyksiin. Minäkö keski-ikäinen -blogin Tiia on kuulema kehitellyt tämän alunperin. Siispä vastaamaan.

Lempinimi?

Minulla lienee tylsä elämä tai nimi, sillä lempinimiä ei ole oikeastaan kehittynyt vuosien varrella.
Se tosin oli vanhempieni tavoitteenakin, kun antoiva molemmille lapsilleen lyhyet nimet. 

Lempiherkku?
Suklaa! Yksinkertaisesti.
Maailmassa ei ole vielä tullut vastaan niin isoa murhetta ettei suklaa, edes hieman, auttaisi.
Ja suklaa lausutaan Fazer. Sinisenä.
Tosin laktoosi-intolerantti vatsani ei oikein tahdo kyseistä herkkua kestää.

www.fazer.fi

Lempiaine?

Koska kyseessä on Ystävä-kirja niin oletan että puhumme koulusta. Biologia. Ala-asteella matematiikka.
Lukiossa matematiikasta tuli jo sen verran haastavaa, ettei lempiaineena pysynyt.
Tosin matematiikan opettajani oli lempiopettajiani. Ihana ihminen. 

Akvaariokalojamme


Kalsonkien malli stringit vai jättikset, puuvillaiset vai silkkiset?

Kalsareita en käytä, paitsi lämpökerrastona kevään ensimmäisillä melontaretkillä. Ja syksyn viimeisillä.
Alushousuissa on käytännöllisyys "se" juttu. Housujen pitää olla mukavat ja huomaamattomat.



Kahvi vai tee ja minkälainen kahvi tai tee?

Kahvia. Riittävästi, eli paljon. Laktoosittomalla maidolla tai mustana. Tai capuccinona. 


Paras tuoksu?
Ruoan tuoksu kun on nälkä.
Meren raikas tuoksu syksyllä.
Pikkupennun tuoksu.
Joulukuusen tuoksu kun se tuodaan sisälle jouluna.
Kevätsateen "hajuttomuus"
Ulkona kuivuneiden lakanoiden raikas tuoksu. Onhan näitä!


Lempieläin?

No ei tähän oikeastaan voi vastata kuin koira. Ensimmäinen lemmikkini oli koira ja vaikka lemmikkejä on Ludden jälkeen ollut kaikenlaisia, en ole ollut päivääkään ilman koiraa sen jälkeen kun Ludde elämääni tuli.
Nykyään kotonani on pienehkö eläintarha johon kuuluu 9 "hoitoyksikköä"


Lempielokuva?

Niitä on niin paljon ja on hieman kiinni mielialastakin. Ja oikeastaan olen kirjaihminen. Mutta lasten kanssa tulee käytyä elokuvissa. 



Lempimatto?

Matto? Kulutusesine joka makaa lattialla! Lempiversiota ei ole olemassa. Lentävä matto siinä tapauksessa! Sellainen jolla Aladdin liiteli sadussa. 

Suurin kammosi?

Kammo kai luokitellaan fobiaksi, enkä tunnusta että sellaisista kärsisin. Sen sijaan maailmassa on monta pelottavaa asiaa, kuten esimerkiksi ihmisten pahuus ja välinpitämättömyys. 

Näetkö unia vai uneksitko tyhjää vaan?

Ymmärtääkseni kaikki ihmiset näkevät unia, mutta kuulun niihin onnellisiin jotka eivät niitä herättyään muista. Enkä juurikaan uneksikaan.

Mukavin naistenlehti?

Vihdoinkin helppo kysymys! Mummilleni tuli Svensk Damtidning: Mummi sitten antoi sen äidilleni, joka antoi sen minulle ja minä annoin sen...
Kun mummi siirtyi ajasta ikuisuuteen, äiti jatkoi tilaamista ja lehdet kiertävät edelleen "koko suvun".
Tiedän "kaiken" Ruotsin kuningashuoneesta. Kuten esimerkiksi sen että Ruotsiin syntyi tänään uusi kuninkaallinen vauva. 

Kolottaako?

Ei ainakaan juuri nyt. 

Paras apuväline?

Koska käytän silmälaseja päivittäin niin kaipa ne ovat sitten parhaat?

Vanhuudenpäivän haaveet?

Pitkä ja terve elämä rakkaiden kanssa. 

Lottovoitto vai ikuinen elämä?

Freddy Mercury'ä lainaten: "Who wants to live forever". Joten jäljelle jää se lottovoitto. Joskin voin elää ilman sitäkin. En nimittäin Lottoa, joten todennäköisyys että osuu kohdalleni on suhteellisen pieni. 


Lempiurheilijasi tai urheiluseurasi?

Koska lapseni, toisin kuin äitinsä, ovat olleet kilpaurheilijoita, olen pariin lajiin tutustunut lähemminkin. Joten kilpauinti ja muodostelmaluistelu on vastaukseni kysymykseen.

Mutta tunnustan että MM-jääkiekko saa minut telkkarin ääreen suurimmalla todennäköisyydellä. 



Paras lukemasi kirja?

Näitäkin on niin monta! Onneksi. 

Dan Brown on lempikirjailijoitani, olen lukenut kaikki romaanit, novellit on vielä hankkimatta.
J.K. Rowling avasi silmän fantasia kirjoille, vaikka Narniat olikin tullut luettua nuorempana. 
Ed McBaineja kannoin kirjastosta kotiin nuorempana, kunnes löysin Dean R. Koontz'it. Tosin ne vaikuttavat hieman yöuniin. Nesbøstäkin pidän. Ja Leena Lehtolaisesta. Oikeastaan kaikki dekkarit kelpaavat.
Jos hieman kevyempää pitää lukea niin Fredrik Backman on mukava uusi tuttavuus.


Lempipaikkasi?

Koti. 


3 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...