Kävin pikkutyttönä vanhempieni kanssa Roomassa.
Muistan kerjänneeni isältäni rahan, että saisin heittää sen Fontana di Trevi'n, tarinan mukaan pääsisin nimittäin takaisin Roomaan jos lantti päätyisi veteen. Isäni väitti että hukkaan menee se raha, koskaan emme palaa Roomaan. Maailma on suuri ja paljon muutakin nähtävä olisi vielä.
Edelleen on monta asiaa näkemättä, mutta Roomaan palasin. Joten isäni antama raha ei mennyt hukkaan ja legendakin osottautui todeksi!
Ensimmäisenä aamuna heräsimme tuttuun ääneen, joskin maisema oli hieman normaalista poikkeava.
Lähdimme liikkeelle heti aamusta ja ensimmäinen isompi nähtävyys koko tiellemme osui oli Pantheon. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut ihailla tätä taideteosta tänään, joskin kiusaus oli suuri.
Jatkoimme kävelyämme , tavoitteena oli heti ensimmäisenä päivänä tutustua Vatikaanin ihmeisiin. Lähinnä siitä syystä että olin varannut liput netistä, eikä tarjolla ollut kuin keskiviikko. Nähtävää riitti jo kävelymatkan aikana, totesin lapsilleni että tällaiset pölyhuiskut olisivat näppärät kotona.
Matkamme eteni hitaasti kun jokainen kuja oli suuri ihme, olimme todellakin turisteja suuressa kaupungissa.
Päädyimme vihdoinkin, suunnitelmani mukaisesti, Ponte Sant'Angelo'lle ja ihailimme enkelipatsaita jotka vartioivat tietämme Tiber joen yli. Vaikka patsaat eivät ole alkuperäisiä, kyllä ne meihin upposi ihan täydellisesti.
Kevät oli jo suhteellisen pitkällä Roomassa ja kukat kukkivat mitä kummallisimmissa paikoissa.
Muutama muukin turisti oli keksinyt tämän loistavan idean että tulisi katsomaan Vatikaania. Kun näin tämän ihmismassan olin todella kiitollinen siitä että olin tutustunut Näkymiä vihreältä kukkulalta blogiin. Blogissa oli vihjeenä muun muassa että liput Sikstuksen kappeliin kannattaa ostaa ennakkoon netistä.
Koska olin varannut liput kello yhdeksi, ihailimme ensin Pietarin kirkkoa. Yksityiskohtien määrä on käsittämätön, jo ulkopuolella.
Emme kovin kauan ehtineet aukiota ihailla ennen kuin oli aika lähteä seuraamaan muuria ja etsiä ovea Vatikaanin museoihin. Vaikeaa se ei ollut, seurasi vaan järjetöntä jonoa. Kun lähestyimme miehenikin jo kiitti minua netissä roikkumisesta. Jonot olivat järjettömät, mutta lipun ostaneille oli varattu oma ohituskaista. Se tunne kun ohittaa tuntien jonon on sanoin kuvaamaton!
Vatikaanin museot ovat valtava kokemus, mutta täytyy tunnustaa että kun taideaarteita on kilometritolkulla, hallissa toisensa jälkeen, on loppuvaiheessa jo aika epätodellinen olo: joku taulu, mikä lie patsas.
Sisäpihalla ihailimme haljennutta palloa...
ja neljä metriä korkeata pinjakäpyä. Käpy on alunperin ollut suihkulähteessä, mutta tämäkin aarre on siirretty useampaan otteeseen.
Kävyn vieressä nököttää pari riikinkukkoa, joista toinen oli saanut pulun seuraneidikseen.
Lapset olivat matkan aikana erikoistuneet bongailemaan pilaeita ja määrittelemään oliko kyseessä doorilainen, joonialainen vaiko korinttilainen pylväs. Onhan se hauskaa että jotakin on historian tunneilta tarttunut mukaan. Ja Roomassa näitä erilaisia pylväitä riitti ihmeteltäväksi.
Laokoonryhmä on ikäänsä nähden hyvin säilynyt. Patsalta on 100-luvulta, ja yksityiskohdissaan aivan käsittämätön taideteos.
Jostakin syystä ajatukseni menivät Harry Potteriin ja erääseen käärmeeseen.
Eikä partiolaisen bongaama "hiinokka" ainakaan parantanut tilannetta.
Jokaisessa museossa ja galleriassa olisi saanut kulumaan loputtomasti aikaa, yksityiskohtia riitti.
En osaa sanoa ovatko patsaiden ykstyiskohdat vielä uskomattomammat kuin maalausten, uskomattomia taideteoksia kuitenkin riitti.
Jopa lattiat olivat sellaiset että tuntui pahalta talloa niitä likaisilla kengillään.
Ja jos katseensa siisti kattoon alkoi suorastaan huimata
Onneksi ikkunat olivat auki, välillä pystyi siirtämään katseensa ulos ja palata tähän päivään.
Pääsimme lopulta Sikstuksen kappeliin, se oli juurikin niin kaunis kuin muistin. Tavallaan olen kiitollinen valokuvauskiellosta, ei sitä ykstyiskohtien määrää kuitenkaan voisi millään kuvata, joten tyydyin ihailemaan.
Aikamoisen kulttuuripaletin jälkeen kävelimme vielä Momon piirtämien portaat alas
Taideteos tämäkin porraskäytävä!
Vatikaanin museoihin tutustumiseen arvioitiin museon kotisivuilla menevän parsen tuntia. Minusta me juoksimme hallien läpi ja aikaa meni huomattavasti enemmän! Jätimme siis suosiolla Pietarinkirkon aarteet väliin.
Yritimme sulatella kokemuksia jäätelötauolla, ennen kuin jatkoimme matkaamme kohti hotellia.
Maisemat olivat edelleen aivan uskomattomat, vaikka vaihdoimmekin siltaa.
Kukat olivat tälläkin sillalla löytäneet sopivan kolon johon juurtua. Valitettavasti partiolaisen koulutehtävään ei saanut poimia kukkia ulkomailta, olisihan se ollut aika hauskaa merkata kasvupaikaksi: siltapetoni.
Kipparin ajatukset tosin siirtyivät taiteesta melontaan aika herkästi, en oikein ymmärrä minkä takia.
Joessahan oli vaikka ja mitä roinaa. Graffititaiteilijat eivät muuten olleet saaneet aikaan yhtä upeita taideteoksia kuin Vatikaanissa esillä olleet maalarit.
Oletusarvoisesti ei Vatikaanin museot olleet sittenkään riittävät, sillä kotimatkalla pysähdyimme sittenkin Pantheonin kohdalla ja vaelsimme sisälle.
Valo tulee katon upeasta "silmästä" ja kupolin halkaisija on muuten sama kuin korkeus: 43,4 metriä. Käsittämätön taidonnäyte koko rakennus. Ja kun vielä muistaa että se on tehty ajalla ennen nostureita ja sementtimyllyjä (n. 100 jKr) niin ei voi kuin hiljaa ihailla.
Pantheonissakin on aikamoisia taideteoksia, mutta itse rakennus on kyllä se kaikkein suurin ihme, minusta.
Piazza Barberinilla on muuten Berninin suihkulähde: Fontana del Tritone. Sitä pystyimme ihailemaan hotellin ikkunasta. 127 porrasaskelmaa ylempää siis.
Koska meidän oli pakko syödä vielä iltapalaa annoin Kipparin toteuttaa ainoan toiveensa. Kävelimme vielä pari sataa metriä.
Sillä aikaa kun odottelimme ruokaamme, katselin hieman erilaisia kattomaalauksia. Rooma on Rooma, jopa HRC:a. Ja ruoka on muuten huomattavasti parempaa kuin kotimaisessa versiossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti