Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 23. marraskuuta 2021

Kohta olisi aika sytyttää kynttilä

 Olen tässä pohtinut adventtikynttilöitä.

Kynttilöiden sytyttäminen adventtisunnuntaisin on ollut traditio maassamme 1900-luvun alkupuolelta. Tiesittekö muuten että kynttilöillä on oma merkityksensä?

Ensimmäisenä adventtina sytytetään toivon kynttilä. Toisena adventtina sen rinnalle sytytetään rauhan kynttilä. Kolmantena adventtina toivon ja rauhan kynttilät saavat rinnalleen rakkauden kynttilän. Neljäntenä adventtina, kun joulu on jo aivan ovella, syttyy toivon, rauhan, ja rakkauden kynttilöiden kaveriksi vielä ilon kynttilä.

Lähde: Kirkko ja Kaupunki

Minun kynttiläni ovat lähes joka vuosi olleet valkoisia, tosin viime vuonna ne olivat valkoisesta,vaaleanpunaisen kautta ihan syvän tummanpunaiseen. Isoja pöytäkynttilöitä, koska tykkään poltaa niitä ihan päivittäin, eikä kruunukynttilästä riitä silloin iloa neljäksi viikoksi. 

Amerikassa taas kynttilöitä tuntuisi olevan viisi: kolme violettia, liturgisten värien mukaan katumuksen ja syntien tunnustamisen väri. Kuulema nykyään käytetään myös tumman sinistä väriä kynttilöissä. Violettti kynttilä on käytössä ensimmäisenä adventtisunnuntaina, toivon kynttilä myös USAssa. Toinen adventtisunnuntai on sitten Betlehemin kynttilä, valmistautumisen kynttilä. Neljäntenä adventtisunnuntaina on myös violetti kynttilä, sillä kertaa enkelin kynttilä, eli rakkauden kynttilä. Näissäkin siis pientä variaatiota meihin verrattuna. 

Kolmantena adventtisunnuntaina sytytetään pinkki kynttilä, eli paimenen kynttilä, ilon kynttilä. Punainen olisi tulen, veren ja tunnustuksen väri meidän liturgisten värien mukaan. 

Keskellä adventti kranssia on sitten valkoinen kynttilä, ilon, kiitoksen, puhtauden ja autuuden väri. Uskoisin että se sitten sytytetään jouluna. 

No, minä nyt pysyn tässä kotimaisessa perinteessä, neljä kynttilää siis otan käyttöön. Ei tarvitse pohtia koska sytyttäisin viidennen.

En oikein ole keksinyt minkälaiseen ratkaisuun päätyisin tänä vuonna ja sitten törmäsin Facebookissa muumimukeihin. Tunnustan että naurahdin, ideahan olisi hauska, mukejakin olisi riittävä määrä saatavilla. 

Kuva Minamuggar.se


Kynttilät vaan näyttävät kovin pieniltä noissa ja vaikka tuo sammal olisi miten tahansa käsitelty palamattomaksi, niin minua hirvittäisi, Lähinnä ehkä sen takia, että tuossa on aika lyhyt tuo polttoaika ennen maastopalovaaraa. 

Joten muumimukini saavat edelleen toimia kahvimukeina.

Boozt.com sivustolla oli kivan näköinen kynttilä, sen voisi tehdä itse, jos olisi reipas ja aloittaisi projektin vielä tänään.  Jospa ensi jouluksi, tänä vuonna en halua, vaikka tarvikkeet olisikin kotona. Ihan vaan siksi, että Isi tuli taas kummittelemaan, teimme hänen kanssaan vastaavanlaisia kynttilöitä aikoinaan.

Boozt.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...