Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 23. elokuuta 2014

Loman tarpeessa

Olen pahoillani etten ole ehtinyt päivittämään blogia.

Aakkoset ovat kesken ja pari reseptiäkin odottavat päivittämistä tänne. Mutta joskus elämä vaan on ja joutuu jättämään vähemmän tärkeät asiat oman onnensa nojaan ja keskittyä oleelliseen.

Kuuman loman jälkeen on ollut sen verran hetkistä tämä elämä että alan olla uuden loman tarpeessa. Edes lyhyen, pitkän viikonlopun tarpeessa. Vaikka sitä lomaa ei ole näköpiirissä niin ainahan voi haaveilla, eikö totta.

Miten olisi jos vaikkapa lähtisi Saariselälle ihailemaan revontulia lasi-iglusta käsin. Ja samalla voisi sitten vaikka käydä katsomassa olisiko Joulupukki kotona. Kotimaassamme on upeita paikkoja, jostakin syystä ne tahtovat vaan unohtua kun lomaa suunnitellaan meillä,

Kuva ja lisätietoa Kakslauttanen

Naapurimaassa olisi tietysti tarjolla myös jäähotelli. Olisihan sekin aikamoinen kokemus asua jään ympäröimänä. Sesonki näyttäisi olevan joulukuusta huhtikuulle. En vaan tiedä tykkäisinkö nukkua kun ympäröivä ilma olisi pakkaslukemilla. Ja jos tuonne lähden niin en kyllä tavallisessakaan huoneessa asu.

Kuva ja lisätietoa Icehotel

Onhan näitä talvisia matkakohteita toki ympäri pohjoisen pallonpuoliskon, mutta Islanti olisi myös kiehtova matkakohde. Voisin hyvinkin kuvitella makaavani lämpimässä vedessä samalla kun lumihiutaleet leijuisivat ympärilläni.

Ehkäpä vielä joku päivä.

1 kommentti:

  1. Island rekommenderar jag nog varmt för alla! Helt super! och inte alls så dyrt som det påstås. Ungefär i samma prisklass som Helsingfors.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...