Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Makumuistoja

Ulkona on lunta!

Vihdoinkin olemme pari päivää saaneet täällä etelässäkin nauttia lumesta. Toivon todellakin että Foreca on väärässä ja työntää ne vesisateensa jonnekin minne kuu ei paista tällä hetkellä. Minä nautin kun vihdoinkin on hieman valoisampaa! Kuukin muuten on ihan järjettömän kaunis. Niin pyöreä kun olla ja voi ja kirkkaan keltainen. Kun puut vielä ovat valkoisina, kuten maakin, niin postikorttimaisema on valmis. Kuka tällaista haluaisi vaihtaa palmujen huminaan?

Mietin pääni puhki mitä tänään syötäisiin, kun ajelin kotiin. Tulin ajatelleeksi kesäistä tarjoilua alpakkojen luona ja ajatuksesta innostuneena päätin tehdä elämäni ensimmäisen munakasrullan. Tämä versioni ei ollut läheskään yhtä hyvä kuin se josta nautimme alpakkojen luona, mutta kyllä nyt söi. Tyttäreni mielestä se oli herkullista, varasi palan iltaruoaksi. Jos oikein kauniisti pyydän, saisinkohan sen kesäisen rullan reseptin?




Nuo alpakat muuten ovat aivan hurmaavan ihania. Siinä sitten saikin kuunnella koko kotimatkan miten typerän päätöksen voikaan ihminen tehdä päättäessään kasvattaa lapsensa kaupungissa. Kyllä nyt jokaisessa kodissa pitäisi olla vähintäänkin yksi alpakka. Ja muutama muukin eläin. Tuo muutama muu tietysti tässä kodissa toteutuu, mutta aika peruseläimiähän täältä toki löytyy. Eikä ensimmäistäkään alpakkaa. Tosin minun unelmani ei kyllä ole ollut alpakka vaan Ylämaankarja. Noita ihania nautoja oli aikoinaan Barna Hedenhös kirjoissa, varmaan niitä on edelleenkin niissä kirjoissa? Ainakin muistelen että kirjoissa seikkaili lehmä. Pitäisiköhän hakea kirjastosta kirja ihmeteltäväksi? En muuten löydä käännösveriota kirjasta googlen avulla. Tunnustaako joku joskus lukeneensa?

Tuo Ylämaankarja sopisi skottilaisena muutenkin perheeseemme. Onhan koirammekin alunperin niistä maisemista, joten ei ihme että ihastuin näihin sarvipäihin.

Mutta ruoastahan minun piti kertoa. Reseptin kaivoin tähän hätään Maku lehdestä, se kun yleensä ei petä. Ja tapani mukaan, mikään ei ole alkuperäisen ohjeen mukaan. Omat kommenttini kursiivilla

 

Munakas rulla

6 annosta

5 munaa, sellaisten onnellisten luomukanojen mieluiten.5 dl kevytmaitoa eli siis Valion laktoositonta maitojuomaa
1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja joka vaihtui 3-viljan sämpyläjauhoon, sattui olemaan kaapissa
1/2 tl suolaa 1 rkl rypsiöljyä
Täyte

1/2 rkl rypsiöljyä jätin pois, jauhelihasta irtoaa riittävästi rasvaa300 g naudan jauhelihaa (rasvaa 17 %) tätä tuli hieman enemmän2 kpl sipulia (hienonnettuna)1 rkl lihafondia 1/4 tl mustapippuria
2 tl yrttimaustesekoitusta (suolaton)
100 g tuorejuustoa (rasvaa 15 %) valkosipuli tämä vaihtui Prikan kevyt pippurinen tuotteeseen. Valmistusmaa oli sentään oikea, vaikka valmistaja olikin eräs naapurimaamme entinen lauluryhmä, en vaan löytänyt täysin kotimaista, laktoositonta, en edes vähälaktoosista kuten tämä on. Enkä jaksanut lähteä seuraavaan kauppaan metsästämään. Joten päädyin että kunhan on kotimaassa tuotettu niin on tarpeeksi kotimainen minulle.
3 kpl tomaattia (kuutioituna) nyt täytyy tunnustaa että eivät olleet kotimaisia. Mikäköhän on ekologisempaa? Kotimaassa keinovalolla ja -lämmöllä tuotetut vai rekoilla tänne kuljetetut? Niin tai näin, en kestä koko talvea ilman tomaatteja, joten on pakko tehdä kompromisseja. Valitettavasti.

Kuorrutus

100 g juustoa (raastettuna). Valion valmis Arkijuustoraaste on ainakin laktoositonta. Ellei satu olemaan juustoa kotona josta voi raastaa.

Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon maito, jauhot, suola ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.
Paista munakasta 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia ja kumoa vähän jäähtyneenä toiselle leivinpaperille.
Valmista täyte pohjan paistuessa uunissa. Ruskista jauheliha kevyesti öljyssä ja lisää joukkoon sipulit. Mausta seos fondilla, mustapippurilla ja pizzamausteella. Hauduta pannulla noin 10 minuuttia ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomaatit.
Levitä täyte munakaspohjan päälle ja pyöräytä levy leivinpaperia apuna käyttäen melko tiukalle rullalle. Pane munakasrulla takaisin leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja ripottele päälle juustoraastetta. Kuorruta 200- asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes juusto on saanut kauniin värin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...