Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Lampaalle kastikkeita

Lammasta on syöty.

Koska tahdoin jotakin uutta, tällekin vuodelle, päädyin surffailemaan hieman.

BBC:n Good Food on tämän vuoden reseptini taustalla, joten päätin jatkaa heidän linjallaan ja tein lisukkeeksi heidän ehdottamaan jugurttikastiketta. Tein toki perinteisen kermakastikkeenkin, kukaan ei maistanukaan sitä!

Koska en saanut kreikkalaista jugurttia laktoosittomana päädyin turkkilaiseen. 

Granaattiomenaa olen maistanut ensimmäisen kerran joskus 70-luvun loppupuollella kun isäni toi oudon hedelmän kotiin Neuvostoliitosta. Nyt tätä outoutta saa ihan lähikaupastakin, joten miksi en olisi herättänyt makumuistoja henkiin?

Granaattiomena-minttujugurtti

n. 200 g laktoositonta turkkilaista jugurttia
½ granaattiomenan siemenet (ja mehu)
pieni kourallinen mintunlehtiä hienonnettuna
suolaa maun mukaan

Sekoita aineet keskenään. Anna makujen tasaantua hetken.

Ja kaveriksi tälle, mikäli joku ei satu tykkäämään granaattiomenasta, kun nyt sitä jugurttia sattui olemaan

Tsatsiki

n. 200 g laktoositonta turkkilaista jugurttia
½ kurkku raastettuna
1 iso valkosipulin kynsi
½ sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
(hunajaa)

Anna raastetun kurkun valua hetki siivilässä että ylimääräinen neste häviää. Murskaa valkosipuli jugurtin sekaan, lisää mehu ja mausteet ja makeuta hunajalla tarvittaessa. Lisää kurkku. Anna makujen tasaantua.



perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hitaasti mutta varmasti

Lammas on uunissa!

Pari päivää sitten marinoimani paistit on siirretty uuniin.

Nyhtölammas, vaihe 2, paistaminen

Karitsanpaistia
sipulia
porkkanaa
½ litraa vettä

Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit. Itse lisäsin 2 porkkanaa ja 2 sipulia koska pataan ei kertakaikkiaan mahtunut lisää tavaraa. Siirrä paistit juuresten päälle ja lisää pataan n ½ litraa kiehuvaa vettä. Anna kiehua hieman liedellä ja siirrä pata 150 asteiseen uuniin. Anna paistua 5 tuntia,
Kääri lihat folioon ja anna "levätä" vajaa tunti. Revi liha suikaleiksi haarukoilla. Kaada lihojen sekaan hieman paistinlientä ja kuumenna 200 asteisessa uunissa. 

Sillä aikaa kun paisti kypsyy on tarkoitus tehdä leipää, uunijuureksia, sitruuna-valkosipuliperunoita ja muutama jugurttikastike lisukkeiksi. 

Alkupalat ovat viimeistelyä vailla valmiina. 

Hauskaa pääsiäistä!



tiistai 31. maaliskuuta 2015

Projekti aloitettu

Pääsiäinen syö aikaa!

Raitasukat saavat nyt odotella loppuviikkoa, sillä juuri nyt erilaiset pääsiäisprojektit vievät aikaani. Vielä joudutte odottelemaan hieman että näytän pääsiäisyllätykseni, en halua paljastaa sitä vieraillemme, mutta onhan tässä muutakin puuhasteltu.

Tänään pääsin aloittamaan keittiöprojektit. Lohi on graavattu ja lammaspaisteista puhdistettu rasvat ja kalvot pois. Nyt lihamöykyt ovat marinoitumassa, sillä tänä vuonna kokeillaan jotakin ihan uutta. Nyhtölammasta meillä oli toki jo viime vuonnakin, mutta marinadi on tälle vuodelle aivan uusi ja ihmeellinen. Nähtäväksi jää tuleeko tästä kestosuosikki vai palaammeko ensi vuonna "tonttumuorin" lampaaseen.

Pääsiäismarinadi lampaalle 2015

n. 5 kg lammaspaistia

4 sitruunaa1 iso valkosipuli
4 tl kanelia
4 tl korianteria
1 rkl tuoretta oreganoa
1 rkl rosmariinia
4 tl suolaa

Purista sitruunoista mehu ja murskaa sekaan valkosipulikynnet. Lisää mausteet sekoitukseen ja levitä lammaspaistien päälle. Marinoi lihaa n. 2 vrk:tta, välillä kääntäen paisteja. 

En ottanut paisteista kuvaa, ne olivat hieman tylsän näköisiä, siispä saatte tyytyä "kierrätyskuvaan"



tiistai 24. maaliskuuta 2015

Arpapeliä

Yhdessäneulomista, viikko 3.

Ohjeet olivat todella mystiset tällä viikolla, meni ihan arpomiseksi. Voi että tämä on hauskaa! Suosittelen:

Tällä viikolla neulot raitoja, jotka valitset sattumanvaraisesti nopan heitolla. Jokaista raitaa varten pyörität noppaa valitaksesi värin, eli neulot nopan tuloksen osoittamalla langalla. Sitten pyörität noppaa valitaksesi rivien määrän kyseisellä värillä. Jokaisen raidan jalkeen neulo 2 riviä pohjavärillä #1.
Mikäli väriä arpoessasi saat nopan arvon 1, pyörita kunnes saat toisen numeron. Jatka arpoen värit kunnes olet neulonut 2/3, viimeinen raita jälleen värillä #2 - #6. Aloita tämän viikon osuus kahdella rivilla pohjaväriä #1.

Niille joilla ei ole noppaa, tässä on nettiversio nopasta.

Ja niin sitten lähdin arpomaan värejä. 2 valkoisen kierroksen jälkeen oli vuorossa #4 ja 4 kierrosta. 2 välikerrosta värillä #1. Ja sitten pääsin jo lisäämään väriä #3 (oranssi) ja ihan 3 kerroksen verran. Onpa arpaonneni yksitoikkoista, sillä seuraavaksi väriä #4 1 kerros. Väliin 5 kertaa (!) ykkönen, jota en saanut hyväksyä ja loppuhuipennukseksi #3 kokonainen kerros.

Numero 6 on edelleen käyttämättä. Odotan innolla ensi viikkoa!



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Raidalliset Maariat

Lomalla ehti...

Elämäni ensimmäiset, ja luulen että viimeisetkin, Maariat valmisttuivat. Jos joskus teen toiset, niin teen ne sitten vaaleasta langasta, yksivärisinä. Nyt tuo raidoitus häiritse kuviota, mutta ihan toimivat sukathan niistä tuli. 

Niina Laitisen hyvä ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrystä, joten sieltä voi sen ladata. Lankana käytin Novitan 7 Veljestä, tästä punaisesta raidasta tykkään todella paljon. Ihan minun värini.

Erityisen ylpeä olen kantapäistä, alan pikkuihiljaa uskoa että harjoitus tekee mestarin. Nuo onnistuivat molemmat ja molemmin puolin. 

Jotakin positiivista sairaslomassakin!




lauantai 21. maaliskuuta 2015

Raitoja syntyy

Yhdessäneulonnan toinen viikko lähenee loppuaan.

Maanantaina tulee taas lisäohjeita, mutta sukkien alku näyttää nyt tältä. Kuten huomaatte, värit vaihtuivat lähes kokonaan alkuperäisestä suunnitelmasta.

En oikein lukenut ohjeita kunnolla vaan huomasin vasta nyt että olisi pitänyt neuloa joustinta 5 cm. Ei ole ihan viittä senttiä tuo joustinosuus, mutta ei näitä nyt väärinkään voi tehdä. Sovelletaan sitten ennen kantapäätä jos tuntuu varsi lyhyeltä.

Lankoina on Novitan erilaisia jämiä joita löytyi kotoota: sukkalankaa ja 7 veljestä. 

Aloitin 48 silmukalla, puikoilla 4 ja neuloin 10 kierrosta 2 oikein, 2 nurin. Vaihdoin puikkoihin 3½ ja neuloin ohjeistuksen mukaan:

Neulo värillä #1-> 3 kerrosta ja vaihda väri #2-> 2 kerrosta ja vaihda takaisin #1-> 1 kerros ja vaihda väri #5 -> 3 riviä, #1 -> 2 riviä, #4 -> 4 riviä, #1 -> 2 riviä ja #5-> 2 riviä.

Olen siis toistaiseksi käyttänyt värejä 1 (valkoinen), 2 (pinkki), 4 (tiilenpunainen) ja 5 (tumma violetti). Kolmosen ja kuutosen kohdalla ehdin vielä muuttamaan mieleni. Niin käykin, mikäli löydän yhden vihreän jämäkerän joka on kadoksissa. 

Vielä ehditte loistavasti mukaan, ryhmä Knitting socks in Finland löytyy Facebookista. 



perjantai 13. maaliskuuta 2015

Sukkia tulossa

Olen sairalomalla.

Tylsääkin tylsempi juttu, kun ei kuitenkaan voi oikeastaan mitään tehdä. Siispä päätin liittyä mukaan "Knitting socks in Finland" Facebook-ryhmän yhdessäneulonta haasteeseen. Tulossa on mysteeriraitasukat.

Tämä ensimmäisen viikon tehtävä oli nopeasti suoritettu: valitse kuusi eriväristä lankakerää. Tehty! Tosin voi olla että joku kerä vielä vaihtuu toiseksi jämälankakeräksi jos satun löytämään sopivia jämiä vielä piiloista. Onhan tässä aikaa. 

Nyt odotan jatko-ohjeita, mutta ne tulevat vasta ensi viikolla. Pääsisiköhän sitä silloin jo töihinkin?

Odotellessa jatko-ohjeita ajattelin kuitenkin kysyä: liittyykö joku muu mukaan sukkaprojektiin? Kuulema tulossa ei ole kirjoneuletta, joten ainakin oletan että ymmärrän ohjeet ja pystyn jopa suoriutumaan tehtävästä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...