Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Teatterissa

 Vietin uean viikonlopun Turussa.

Lapsukaiset yllättivät kolmen ruokalain omatekoisella päivällisellä, mikä oli ihan huippuhauskaa ja ruoka oli aivan loistavan hyvää!

Ennen ruokailua kävimme Åbo Svenska Teaternissa katsomassa Charles Dickensin Joulutarinaan perustuvan näytelmän. Täytyy kyllä antaa Turulle täydet pisteet.

Teatterilipun hinta oli, verrattuna Svenska Teaternin hintoihin Helsingissä hyvinkin kohtuulliset. Lisäksi teatterilipun mukana tuli tieto, että Föliä saa käyttää ilmaiseksi pari tuntia ennen näytöstä ja parisen tuntia näytöksen jälkeenkin. Ilmainen julkinen kuljetus teatteriin siis. Ihan loistavaa! Vähentää taatusti yksityisautoilua ja keskusta-alueen ruuhkia. Samantyyppistä toivoisin kyllä pääkaupunkiseudulle myös!

Esitys oli hieno, nautimme ihan koko perheen voimin Dickensin satumaailmasta, vaikka ei nyt tarina seurannut ihan täysin Dickensin tarinaa. 

Kuva Åbo Svenska Teater


Kuten totesin, ruoka oli todella hyvää, jälkiruoan reseptin kinusin lapsukaisilta teillekin

Partiolaisen kakku

100 g piparkakkuja
40 g voita
4 purkkia Arla Ihana piparkakkurahkaa

Murskaa piparkakut, sulata voi ja sekoita se piparkakkumurskaan. Painele massa voipaperilla vuoratun vuoan pohjalle. 
Notkista rahka ja kaada se pohjan päälle.
Paista 140 asteisessa uunissa 40 min, sammuta uuni ja jätä kakku jälkilämmölle uuniin vielä 20 minuutiksi. Anna kakun jäähtyä ja koristele. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...