Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 12.12.21

Read Christmas books

 Juuri luin, taas kerran, Dickensin Joulutarinan, lempikirjojani. Oikeastaan ainut joulukirja, johon palaan vuodesta toiseen.

Yöpöydälläni odottelee Let it snow, jonka ostin muutama vuosi sitten, kun jäin yöksi tyttäreni kämpille. Unohdin koko kirjan, ja kun nyt osui käteeni, aloitin sen uudestaan. Kyseessä on kolmen kirjailijan kirjoittama nuorisoromaani, totesin silloin kun ostin, että tarpeeksi kevyttä luettavaa. Olin kuitenkin illalla niin väsynyt, että kirja jäi lukematta, mutta jospa nyt saisin sen vihdoinkin oikeasti luettua.

Huomasin että kirjasta on tehty myös elokuva, sitä en ole nähnyt, Joulutarinasta sitäkin enemmän variaatioita. Viimeisimpänä HBOn A Christmas Carol. Jim Carreyn elokuvaversio on suosikkini, vaikka en muuten näyttelijästä pidäkään.

Jouluaattoiltana on muuten kaikkein mukavin hetki, kun voi istahtaa, yövoileipien odotellessa lautasella, lukemaan kirjaa.

Ruisleipää, jonka päällä on kinkkua tai graavilohta tai kalapateeta... Maltan tuskin odottaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...