Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Helmet lukuhaaste 2018: Toinen tuntematon

Helmet kirjahaaste etenee.

Täytyy tunnustaa, että nämä viimeiset kohdat, jotka ovat täyttämättä, ovat haastavia. Balttialaisia kirjailijoita ei juurikaan ole kirjastossamme tarjolla, ei ainakaan sellaisia kirjoja joihin tahtoisin tarttua. Haluaisin olla kirjan päähenkilö? Miksi ihmeessä? omassakin elämässäni on tekemistä, mutta se on ainakin oma elämäni.

Novellikokoelma kohtaan tahdoin kuitenkin lukea Toisen tuntemattoman, vaikka omassa kirjahyllyssä olisi ollut lukematon novellikokoelma. Tuo "tuntematon" vaan houkutti ajatuksena. Tuntemattoman sotilaan "naishahmot" olisivat pääosassa. He jotka tuntemattomassa ohitetaan sivulauseessa. He jotka jäivät kotiin, pitämään maatamma pystyssä.


"Lapset ja koti piti hoitaa, mutta niin myös tehtaat pyörittää ja hevoset kengittää.
Naisten elämä ei ollut pelkkää heijastumaa miesten elämästä vaan täyttä ja raskasta arkea,
kaipauksen täyttämää toki kaipasi sitten isää, poikaa, veljeä, kihlattua tai puolisoa." 
Kirsi Piha


Siispä kirja pistettiin alkuvuodesta tilaukseen kirjastossa ja sain sen nyt jo käsiini. Odotuslista oli nimittäin jäätävän pitkä!

Hieman sillisalaattiahan tämä kirja toki on, jokainen kirjailija kun kirjoittaa omalla tyylillään.
Ja tässä teoksessa kirjailijoita on kaksikymmentäkaksi. 

 Laura Gustafsson, Joel Haahtela, Antti Heikkinen, Venla Hiidensalo, Mikko Kalajoki, Katja Kettu
Tommi Kinnunen, Tapio Koivukari, Juha-Pekka Koskinen, Tuomas Kyrö, Sirpa Kähkönen, Taina Latvala,
Jenni Linturi, Laura Lähteenmäki, Mooses Mentula, Inka Nousiainen, Riikka Pulkkinen, Niina Repo, 
Minna Rytisalo, Petri Tamminen, Tuula-Liina Varis ja Hanna Weselius. 

Jokainen novelli alkaa katkelmalla Väinö Linnan Tuntemattomasta, ajatuksena varmaan, että tietäisimme miten kyseinen naishahmo liittyy alkuperäiseen tarinaan. Joskus tarina kertoo vaimon, äidin, tyttöystävän tarinaa, osa tarinoista kerrotaan lapsenlapsen, naispuolisen, näkökulmasta. Silti tarinat toimivat, nitoutuvat tavallaan yhteen, Väinö Linnan kautta. Ja kertovat myös siitä, miten sodan kauhut heijastuvat vielä tähänkin päivään. Tavalla tai toisella.

Täytyy tunnustaa että tämän kirjan lukeminen myös hieman vaatii että lukisin Tuntemattoman uudestaan. Siitä on aivan liian kauan. Tiedän että kirja löytyy äidin luota, jospa pyytäisin sen itselleni lainaan.

Eihän tämä kirja nyt tietenkään tuntemattoman tasolle nouse, miten voisikaan kun on novellikokoelma. Suosittelen kuitenkin lukemaan, jos sattuu käsiinne osumaan.


1. Kirjassa muutetaan
No, jos korsuihin muuttaminen lasketaan muuttamiseksi. 

9. Kirjan kansi on yksivärinen
Sininen ja valkoinen. Ja koska valkoinen ei ole väri, ainakaan entisen opettajani mukaan, kirjan kansi on yksivärinen. 


14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
Ovathan sotilaamme myön Neuvostoliiton puolella.

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
Äidit ja tyttäret yrittävät jaksaa kun mies on sodassa. 

24. Surullinen kirja
Mitä muuta se voisikaan olla?

25. Novellikokoelma
22 kirjailijaa yksissä kansissa. 

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
TOinen TUntelmaton. Ovat ne

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
Epäilen kovasti että olisi raskasta luettavaa.

33. Selviytymistarina
Montakin selviytymistarinaa

"Pirä hualta ittestäs...mitä ikinä tulookin"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...