Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Suloiset merkit

Postilla lienee kiire saada lakon jälkeen homma toimimaan.

Jo lakon aikana luvattiin kuitenkin että jouluposti saadaan perille ajoissa. Ehkäpä se onnistuukin, varsinkin jos joulukortit lähettää punaisessa kirjekuoressa (se Postin erikoiskuori johon saa kasata kaikki korttinsa)

Viimeistään ensi keskiviikkona (11.12) postitetut kortit voi varustaa joulun ikimerkillä (1,10 e)

Tänä vuonna merkin on suunnitellut Virpi Pekkala. Merkissä Joulusaunojat kävelee kylpytakeissaan saunaan.  Isä kantaa edellä lyhtyä ja äiti perässä saunapyyhkeitä. Tonttupoika marssii keskellä tohkeissaan saunavihdan kanssa. Näin lukee Postin sivuilla



Jos haluaa hieman lisäaikaa, voi kortin postittaa normaalilla postimaksulla (1,60 e) 17.12 saakka. Silloin kortin pitäisi vielä ehtiä perille kotimaassa. Pitää siis valita Joulukonsertti-merkki tässä tapauksessa. 

Tonttujen kuoroon liittyvät sekä koira että kissa. 


Ulkomaille meneviin kortteihin liimataan Talven ihmeitä-merkki. Ihan kivaa että eksoottisia revontulia esitellään merkissä ulkomaalaisille.

- Pakkanen on niin kova, että lumiukollakin on pipo, kaulaliina ja lapaset.
Pupujussit eivät suinkaan ihastele revontulia vaan kyttäävät lumiukon porkkanasta tehtyä nenää, postimerkin suunnitellut 
Virpi Pekkala kertoo.

Kaikki merkit: Posti

Päivän tehtävä:


"Lähde kävelylle ja nauti luonnosta"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...