Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 13. joulukuuta 2019

Sankta Lucia

Olen positiivisesti yllättynyt.

Maamme virallinen Lucia-neito on valittu hyväntekeväisyysäänestyksen avulla. Hän on tummahiuksinen! Kuten Lucia toki alunperin lienee ollutkin.

Neidon nimi on Sara Ray ja on kotoisin Pohjanmaalta, Essestä.

Ainakin tänään neidolla on kiireinen päivä pääkaupungissamme.

Päivä alkaa 8.00 Forumista Mercatorin pihalta. Kello 17.00 on Helsingin Tuomiokirkossa kruunajaiset (vapaa pääsy, mutta kirkko lienee täynnä). Kello 18 Lucia laskeutuu portaita ja lähtee sitten kiettämään pääkaupunkia.

Folkhälsanin ensimmäinen luciakeräys järjestettiin vuonna 1949, joten 70 v. on tehty tällä tavalla hyvää. Sen lisäksi että kerätään rahaa, Lucia käy kouluissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa tuomassa valoa pimeyteen.

Päivän tehtävä:
"Sano Hei vastaantulijalle"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...