Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Omasta päästä

Minun piti tehdä kakku isänpäiväksi.

Olin vaan laiska, enkä saanut aikaiseksi, joten nyt oli sitten pakko tehdä kuohukermasta jotakin, ellei sitä tahtonut heittää suoraan roskiin.

Päädyin maistelemaan joulun makuja hieman ennakkoon. Koska kotoota löytyi vaniljajuustoa kerman lisäksi, päätin että luumuhillo sopii kakkuun jatkeeksi. Ja koska hillo on makeaa ei sokeriakaan tarvittu.

Luumu-vaniljakakku

Pohja:
194 g piparkakkuja
75 g sulatettua margariinia

Täyte:
6 liivatelehteä
3 dl laktoositonta kuohukermaa
200 g Eila Viola vaniljatuorejuustoa
300 g luumumarmeladia
¾ dl sitruunavettä


Murskaa keksit ja lisää voisula. Levitä pohja leivinpaperille irtopohja vuokaan. Pistä jäähtymään.

Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita juusto ja hillo tasaiseksi massaksi. Käännä seos kermavaahdon sekaan. Sulata liivatelehdet kuumaan sitruunaveteen ja lisää seokseen. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Anna hyytyä yön yli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...