Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Hattuja

Saksalaisessa ihmekaupassa myytiin hyasintteja.

Enhän minä tietenkään voinut vastustaa. Varsinkaan kun tarjolla oli sinisiä. Mukana pakkauksessa oli hyasintti (tai ainakin sipuli), lasi ja suureksi yllätyksekseni myös pieni pahvinen "hattu", jonka sai askarrella sipulin suojaksi.

Joten nyt minulla on keittiössä neljä hatullista lasia, tai sinisiä hyasintteja...tuoksu vain puuttuu.

Tuosta kaupasta voi sitten olla mitä mieltä tahtoo, mutta järjettömän hyvät tarjoukset sillä ajoittain on. Tuosta vajaasta 2 euron hinnasta ei kyllä tosin voi jäädä juurikaan voittoa kenellekään: lasi, sipuli ja pakkaus maksanevat jo itsessään lähemmäksi 2 e? Ja vielä palkkakulut pakkaajille, sipulin viljelijöille... Ehkä olisi pitänyt jättää nuo hatut kauppaan? Mutta kun en pystynyt, ne vaan ovat niin suloisia. Hymy irtoaa kun käyn noita tervehtimässä keittiössä, en raaskinut siirtää viileään nimittäin.

Nähtäväksi jää ehtivätkö jouluksi kuukimaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...