Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Helmiä

Tämä päivitys on jäänyt roikkumaan.

Ja kun minun piti julkaista se tapahtui jotakin käsittämätöntä. Päivitys katosi. Puh, poissa. Ei julkaistuissa, ei julkaisemattomissa. Yksinkertaisesti poissa.

No, onneksi näitä kirjaimia voi naputella aika nopeasti, joten eikun uusiksi.

Helmien teko paperista on käsittämättömän helppoa ja nopeaa. Tarvitaan vaan muutama arkillinen kunnollista paperia ja eikun saksimaan esitteitä palasiksi.

Paperista kannattaa leikata "kuusen muotoisa" kolmioita, eli alaosastaan leveämpi suikale. Pöydällä valmiiksi leikattu suikale.


Kun suikaleita on riittävä määrä, aloitetan paperin kiertäminen rullalle tulitikun ympärille. Aloitetaan leveämmästä päästä ja kapeaan päähän lisätään hieman Eri Keeperiä. Punaisella alustalla muutama valmiiksi rullattu helmi.


Kun liima on kuivunut voidaan tulitikku poistaa keskeltä. Helmen voi vielä lakatakin.

Kauniita, eikö totta?


2 kommenttia:

  1. Oih, niin ovat kauniita!. Näistä voisi siis tehdä vaikka helminauhan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...