Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Arkiruokaa

Arkisin tämä ruon tekeminen on hieman haasteellista.

Ruokaa pitäisi saada pöytään suurinpiirtein samalla sekunnilla kun tulee ovesta sisälle, että sitten ehditään seuraavaan osoitteeseen.

Tai sitten pitää käyttää hyväkseen tuota autossa kuluvaa aikaa ruoanlaittoon. Mikä tarkoittaa uuniruokaa.

Kaupassa sattui olemaan tarjouksessa broileri, joka kelpaa myös luistelijalle. Kotimaiset juurekset ovat oikeasti hyviä, tällä kertaa ei vaan sattunut olemaan lanttua kotona, joten se jäi pois kun söimme

Pestokanaa uunissa

Broilerin rintapaloja
Purkillinen pestoa
Perunaa
Porkkanaa
Sipulia

Meillä tuonne uunipellille lorahti vielä vähän kermaa, mutta sen voi toki jättää pois.

Broilerin "sisälle" pestoa. Juurekset palasiksi ja uunipellille (kera sen kerman) ja niiden päälle broilerin palat. Pestopurkin voi vielä huuhdella ja kaataa jämät juuresten päälle.

175 astetta noin tunti (eli se aika kun ajetaan pääkaupunkiseudulla n 30 km ja kävästään 20 min. asioilla).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...