Vihreän metsästystä

Isoäitini paavalinkukat muuttivat meille noin 11 vuotta sitten.

En väitä että pidin niistä silloin, mutta kun ne olivat isoäidin kukkasia niin niille piti löytää koti, ei niitä roskiinkaan voinut pistää. Mahtoi olla kukkasille shokki kun päivittäinen rupattelu ja kuivuneiden lehtien nyppiminen unohtui. Hyvä että vettä saavat silloin tällöin. Mutta paavalinkukat ovat sitkeitä ja kiitollisia kavereita. Kaikesta laiminlyönnistä huolimatta nämä isoäidin ylpeydet päättivät käännyttää minutkin. Ne sopivat keskenään kenen vuoro olisi kukkia ja kuka pitää taukoa. Koko ajan joku niistä ilahduttaa minua kukillaan. Ja kun ympäristö alkaa olla kuivempi kuin Saharan hiekan pintakerros keskipäivällä, mitä tekevät nämä sankarit? Odottavat kiltisti, lehdet pitkin ruukunreunoja, että jospa se monsuunikausi tulisi. Todellakin minun kukkasiani.

Olen nyt innostunut vuosien varrella näistä samettilehdistä sen verran että olen jopa yhden uuden hankkinut. Ja koska ilmassa on selvästikin kevättä huomasin hipelöiväni kaupassa taas uutta yksilöä. Halvallahan noita saisi, mutta kun ei ollut sellaista väriä joka olisi inspiroinut. Etsin ihan tiettyä väriä, jonka kerran näin, mutta eihän sellaista tietenkään ole tullut vastaan uudestaan. Miksi ihmeessä en silloin tarttunut tilaisuuteen? Ihan tyypillistä minua: jäädä ihmettelemään, varsinkin kun kyseessä on joku muutaman euron ostos.

Ajattelinkin kysellä lukijoiltani: onko teidänkin ikkunalaudalla paavalinkukkasia? Ja jos, niin vaihtaisitteko lehden tai kaksi minun "lehtiini"? Saisin ehkä uudenvärisiä paavaleita ja olisi hauska yrittää kasvattaa ihan pistokkaasta kukkanen. Jospa vaikka onnistuisin? Ja jos jollakin sattuu olemaan se irlantilainen unelmani niin...

Jos siis tällaisen löydän kaupasta niin ostan heti. Sitä odotellessa taidan kuitenkin tyytyä perinteisempiin väreihin.

 

P.S. Jos satutette näkemään tällaisen jossakin, muistattehan kertoa!

P.S.

Tämä on lisäys edelliseen kirjoitukseen, vaikka se tietysti tuleekin sen yläpuolelle.

Inspiroiduin niin tuosta lumesta, että lähdin putsaamaan pihaa. Ei ollut naapurinsetiä näköpiirissä, kaikkien pihat loistivat lumettomina, mutta eipä sitten rupateltu vaan tehtiin töitä. Kyllä tuo testosteronihielle haisevan punttisalin voittaa mennen tullen! Raikas talvisää ja hyötyliikuntaa. Jos alkaisin veloittaa tuosta ulkokuntosalistani, alkaisikohan pihassani parveilla kehonrakentajia?

Kävin tässä välissä pienellä ajelullakin, ja kotimatkalla näin oravan. Miten minulla on peruskoulun biologian tunnilta sellainen olo että kurren pitäisi olla vaaleaturkkinen. Sellainen kauniisti harmaantuneen herramiehen pääkoriste. Otus joka istui hangella oli kuitenkin tumman suklaan värinen. Todella kaunis, en ole varmaan koskaan nähnyt yhtä tummaa oravaa. Olikohan se joku maahanmuuttaja harvinaisuus?

Oravan bongaaminen toi mieleeni erään ulkomaalaisen joka oli suuren kotimaisen puhelintehtaan palveluksessa. Hän oli kierrellyt maailmaa firmansa palveluksessa ja kertoi opiskelevansa paikallista kieltä maitopurkkien kyljistä. Hänellä oli hauska tapa aina viskata englantinsa sekaan sana tai kaksi suomea. Sitten hän kerran ylpeänä kertoi menneensä kurssille jossa ulkomaalaisille opetettiin käytännön suomea. Siellä oli opittu tärkeitä sanoja kuten orava! Mies ei tästä lannistunut vaan opetteli bongailemaan oravia uudesta kotikaupungistaan. Työkavereittensa iloksi hän sitten kulki ympäri kaupunkia ja huudahteli: Katso, orava! Lupasi esitellä minullekin oravia jos josku törmäisimme kaupungilla. Tosin hän jätti kurssinsa kesken kun he pääsivät kohtaan karhu, se oli kuulema hieman pelottavaa. Lohdutin että niitä voi bongailla lähikaupan olutpullo hyllyistä.

Lunta tulvillaa on raikas talvisää

Vielä kuukausi sitten manasin lumenpuutetta.

Nyt ei tarvitse manata, maisema on kerrassaan hurmaavan kaunis, lunta on joka paikassa. Ja naapureitakin näkee ihan kivasti kun lähtee lenkittämään koiria, jokaisessa pihassa seisoo enemmän tai vähemmän turhautuneen näköinen mies lumikola kädessään. Kivasti ehtii rupattelemaan naapureiden kanssa. Tosin naapurit eivät näytä ihan onnellisilta vaikka rupattelenkin. Jotenkin aina kääntyy siihen että nyt saisi lumentulo loppua. Okei, tunnustan etten juurikaan putsaa meidän pihaa, eilen sentään näön vuoksi, työnsin hieman pakkashaituvia pois pihasta. Ehkä sentin verran oli tullut lisää sen jälkeen kun naapurimme oli putsannut pihan viimeksi.

Eilen illalla huomasin myös että yksi naapuri oli hankkinut oikein lumilingon. Pojat ovat poikia! Mutta hienoltahan se näytti kun lunta lensi pitkin penkkoja, oikein kunnon lumimyrskyn hän sai aikaiseksi. Tosin hänen koiransa oli kanssa karkureissulla ja eipä tainut naapuri huomata pientä karkulaista, onneksi on Volvossa jarrut. Ja hereillä oleva kuski. Pikkuinen ruskea läiskä kaiken sen tuiskuavan lumen seassa oli hieman haasteellinen juttu.

Tänään onkin sitten tullut taas hieman reippaammin tuota valkoista vettä. Toivon todellakin että tämä hieman myöhässä saapunut talvi vielä ehtii pelastaa norppamme. Pesintä alkoi ainakin hieman huonosti kun ei ollut jäätä eikä lunta. Tosin, onkai tämäkin sitä luonnon lakia? Pari todella hyvää talvea takana. Ja hienolta tämäkin vaikuttaa, näin minun näkökulmastani, en tiedä sitten norppien mielipidettä.

Teini

Meillä vietettiin synttäreitä.

Vaikka teinimme on muuten kovin terveystietoinen, katsottuaan Super Size Me'n koulussa, niin sana suklaa saa lapsen sekoamaan. Kuten äitinsäkin. Ei se omena kauas putoa kuitenkaan. Mielenkiintoista sinäänsä, lapseni oli ilmoittanut ettei halua katsoa kyseistä elokuvaa, hänestä se oli oksettava, mutta sellaista vaihtoehtoa ei ollut. Pitäisiköhän minun ilmoittaa kouluun että monikansalliset yhtiöt ovat vastoin vakaamustani? Lapseni jäi kuitenkin henkiin ja piti isälleen puhuttelun kun herra kehtasi ehdottaa vierailua isossa M:ssä. Hienoa, olen yrittänyt opettaa perheelleni että suosimme kotimaista ja ennenkaikkea Turkulaista. Onhan se maamme virallinen joulukaupunki, se jo tekee Turusta ihanan. Ja turun hampurilaiset ovat paljon noita monikansallisia parempia. Vaikka Ronaldin ranskalaiset ovatkin parempia.

Pikkuisestani siis tuli teini. Pelottava ajatuskin. Vastahan tuo näki päivänvalon. Sen verran isoksi on kuitenkin jo kasvanut että sai itse tehdä kakkunsa. Yhdessä me sen teimme, lapsi kun tykkää leipoa, minulle jäi tämä valvontatyö ja shoppailu. Olen kyllä jonkinasteen masokisti, kävin todellakin inventoimaissa makeishyllyjä, suklaata kaikissa muodoissa, synttärikakuksi nimittäin teimme

Kaikkien suklaitten juustokakku

Pohja:

pötkö Dominokeksejä, käytimme tummaa dominoa. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin Oreoita, mutta en jaksanut metsästää niitä jostakin jenkkihyllystä. Dominotkin olisi luultavasti pitänyt "tyhjentää", mutta mitä turhia. Kummitätini poika kutsui niitä aikoinaan "auki keksi"-nimellä. Ne sai avattua. Olisi varmaan pitänyt pyytää kylään ja hommiin. No, kuten totesin, survoimme koko pötköllisen keksejä monitoimikoneeseen ja perään vielä

50 g sulatettua laktoositonta voita

Tehosekotin tekee tästä alta aikayksikön hyvän pohjamateriaalin.

Irtopohjavuokaan pohjalle leivinpaperia ja "pohjataikina" tasoitetaan paperin päälle vuokaan. Pohja jääkaapiin jäähtymään ja siirrytään täytteen tekoon.

Täyte 1:

2 dl Valion laktoositonta kuohukermaa 

130 g tummaa suklaata Salon isossa plussakaupassa oli tarjouksessa Fazerin tummaa päärynä-manteli. Väriltään tuo ei vaan ole niin tummaa, joten jatkossa varmaan ostan sitä 70% että saa kunnon värierot noihin kerroksiin.

134 g Valion maustamatonta 13% Viola laktoositonta tuorejuustoa mikäli nyt menitte sekaisin näin tarkasta määrästä juustoa, niin kerrottakoon että tulee 3 eri täytettä ja yhteensä niihin käytetään 400 g juustoa. Siitä tämä eksoottinen määrä. oikeasti tein tämän ihan silmämääräisesti, ei aavistustakaan oliko 134 ½ g eikä 134. Silmämittani ei ole ihan niin tarkka.

3 liivatelehteä

½ dl Valion laktoositonta, rasvatonta maitojuomaa

Liivatelehdet pistetään veteen lillumaan että pehmenevät. Kerma vaahdotetaan. Suklaa sulatetaan vesihauteessa, en pidä mikrossa sulattamisesta. Suklaan sekaan sekoitetaan tuorejuusto. Maitojuoma kuummennetaan ja liivatelehdet sulatetaan maitojuomaan. Liivatemaito sekoitetaan suklaajuustomömmöön ja koko ihanuus tungetaan kermavaahtoon. Oikeaoppisesti kai nuo tulisi kääntää niin että sekoittuvat, mutta minä käytän tehosekotinta tähänkin. Täyte kaadetaan pohjan päälle ja taas pistetään kakku jääkaappiin. Hyytymään tällä kertaa. 

Kakku saisi hyytyä reippaan hetken eli ainakin 30 min niin että pinta on jo kunnolla kumimainen.

Täyte 2:

Palaa kohtaan täyte 1, mutta vaihda Fazerin tumma 130 g Fazerin maitosuklaata. Tässä vaiheessa lapseni oli jo oppinut miten 200 g suklaalevystä saadaan 130 g. Kuka väittää ettei matematiikasta olisi apua! Ja mikä ihaninta, suklaata jää syötäväksikin, varsinkin kun mamma edelleen on karkkilakossa. Ja suklaa on karkkia. Ehkä? Tosin suklaahan tunnetusti on erään sähköpostin mukaan vihannes, joten ehkäpä olisin voinut syödä vihannesta?

Ja kun kakku on taas hyytynyt niin siirrytään tekemään 

Täyte 3:

Palataan kohtaan täyte 2 (ihan vaihtelun vuoksi) ja vaihdetaan Fazerin maitosuklaa 130 g (eli levylliseen) Pandan Valloittava Valkoinen. Ja sitten hypätään Täyte 1:seen ja toimitaan ihan ohjeiden mukaan.

Kun kakku on kunnolla hyytynyt vuoka upotetaan kuumaan veteen, niin ettei vettä loiskahda kuitenkaan vuokaan, noin 20 sekunniksi. Eli käytännössä niin pitkäksi aikaa että reunat hieman sulavat. Vuoka ylös vesihauteesta ja kuivaus tarvittaessa, minkä jälkeen kakku siirretään tarjoiluastialle.

Tässä vaiheessa kakun pitäisi olla tämän näköinen:

Tämän jälkeen päästettiin sitten taiteilija irti. En osaa sanoa montako suklaata päätyi neidin suuhun, mutta koristeluun oli varattu Karkkikadulta: appelisiinisuklaata, suklaarusinoita, valkosuklaarusinoita, minttusuklaapalloja, suklaapapuja ja punssinappeja. Ja kun tietokonesukupolven päästää valloilleen, voiko lopputulos olla mitään muuta kun hymiö?

Kauas ollaan päästy niistä krokotiileistä ja hevosista joita teimme aikoinaan.

Grattis gumman!

Joulupöydän uutuus

Siskonikin teki joulupöytään jotakin uutta.

Tästä voisikin tulla vakiovieras joulupöytäämme, ainakin minun mielestäni tämä oli loistava tuote. Heti piti kysyä siskoltani mistä tällaisen ihanuuden oli keksinyt ja tietysti lempilehdestämme: Maku. Tätä voisin tehdä myös muihin juhliin, raikas maku ja todella täyttävä.

Pyysin siskoltani reseptiä, mutta hän kun ressukka joutuu reissaamaan ympäri maapalloa niin en ole vielä saanut. Sen sijaan Maku oli päivittänyt sivujaan, joten uskaltaisin melkein väittää että onnistuin löytämään oikean reseptin. Tosin siskoni oli tehnyt tähän ruisleipäpohjan. Loistava idea! Mutta hän onkin aivan loistava, siskoni siis.

Ruispintainen lohi-kurkkuhyytelö

Täyte

6 kpl liivatelehteä

300 g kylmäsavustettua kirjolohta

2 kpl salottisipulia

1 kpl kurkkua

400 g tuorejuustoa

2 1/2 dl kasvirasvasekoitetta (rasvaa 15 %) (vaahtoutuvaa)

1 dl ruohosipulia (hienonnettuna)

4 rkl tuoretta tilliä (hienonnettuna)

1/2 tl mustapippuria

1/2 dl sitruunamehua

Päälle

3 kpl ruisleipäviipaletta (esim. Real, rouhittuna)

Koristeluun

2 rkl ruohosipulia

Upota liivatelehdet kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi.

Leikkaa lohi kuutioiksi. Silppua sipulit. Huuhtele ja kuori kurkku. Leikkaa kurkku pieniksi kuutioiksi.

Vaahdota tuorejuusto ja kerma kulhossa. Lisää vaahdon joukkoon lohi, sipulit, ruohosipuli, tilli ja pippurirouhe.

Kuumenna sitruunamehu esimerkiksi mikroaaltouunissa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota lehdet mehuun. Kaada seos täytteen joukkoon samalla sekoittaen.

Vuoraa pinnoitettu leipävuoka (vetoisuus 2 l) tuorekelmulla. Kaada massa vuokaan.

Murustele leivät pinnalle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Nosta hyytelö varovasti vuoasta ja siirrä se tarjoilulautaselle. Koristele ruohosipulilla.

•Valmista lohi-kurkkuhyytelö juhlia edeltävänä päivänä ja koristele juuri ennen tarjoilua.

Hiljaa hyvä tulee

Pari pakkaspäivää saa minut jo sekoamaan.

Ulkona on ihana kuura puissa ja luntakin on maassa. Taas kerran on todettava että tuo on kuin satumaisema. Eilen kun tulin ulos niin pakkanen nipisti poskista, pienenpientä pakkashiutaletta tanssi valokeilassa ja tähdet tuikkivat jäätävän valkoisina lähes mustaa taivasta vasten. Oli pakko pysähtyä ja vaan huokaista ihastuksesta. Ja kun vielä työmatkalla ihastelin miten sumu nousi lähes pystysuoraan "savupilareina" kuun heijastaessa auringonvaloa siihen niin jouduin melkein painamaan Volvon jarrupoljinta keskellä moottoritietä. Tajunnanräjäyttävän kaunista! 

Pakkanen on myös saanut minut innostumaan pataruoista. Isäni aikoinaan opetti että pataruokaan heitetään mitä kaapista sattuu löytymään ja sitten nautitaan. Itse asiassa ihan ensimmäinen ruoka jonka tein ihan itse oli jonkinlainen jauhelihapata mökillä. Kiltisti vnhempani suostuivat syömään sitä.

Tänään päätin tehdä yhtä lempiruoistani. Alunperin luin tämänkin reseptin jostakin naistenlehdestä. Tarina kertoi afrikkalaisesta pataruoasta jota haudutettiin hiilloksella yön yli. Siihen pataan viskattiin kaikki gnun jalat, linnunsiivet ja juuret mitä savannilta oli löytynyt, omaan pataani ei ihan niin eksoottisia aineksia löytynyt. 

Yleensä olen pistänyt pataan pohjalle pekonia. Nyt leikin leikkiä kevennetty tammikuu, joten pekonit saivat jäädä pakkaseen. Siis pakastimeen, en sentään pihalla niitä säilytä. Voisivat tosin houkutella rottia tulevaan pataani. Tai vaikka noita metsäkauriita pitäisi yrittää kaataa pihasta seuraavaan pataan?

Tällä kertaa tästä kuitenkin tuli tällainen:

TALVIPATA

Broilerin koipia, 6 kpl, valitettavasti en löytänyt maustamattomia joten ällöpunaisessa lilluvia. Huuhdeltiin kunnolla ennen käyttöä.

Perunoita, ei ollut näköjään kiinteitä kotona, joten jauhoisia nyt sitten

Porkkanaa

Sipulia

Valkosipulia

Chili, jeps, ihan kokonainen, se näkyy puolitettuna kuvassakin

Tomaatteja

Tomaattimurskaa

Löysin vielä yhden hieman pehmeän omenan, totesin ettei kukaan sitä syö ellen anna papukaijallemme, joten pala sille ja loput pataan. Siis omenasta, ei papukaijaa sentään. 

Kaikki ainekset pataan, liesi "kakkoselle", kansi padan päälle ja saa muhia useita tunteja. Ei siis lisäillä vettä tms vaan vesi ja rasva irtoaa ruoasta. Tänään minulla oli olevinaan hieman kiire, joten viskasin pohjalle desin vettä ja annoin hieman vauhtia lämpenemiseen. Yleensä valmistan tämän illalla, sammutan lieden kun menen nukkumaan ja vastoi kaikkia elintarvikehygienian oppeja jätän yön yli jäähtymään. Hyi minua ja tervetuloa ruokamyrkytys. Aamulla siirrän jäähtymään, tuollainen valurautapata on yleensä aika lämmin vielä silloin, ja illalla kuumennan kunnolla. Yleensä nuo broilerinpalat ovat siinä vaiheessa jo niin kypsiä että luut voi nostaa padasta pois, lihat ovat irronneet. Maustaminen tapahtuu vasta pöydässä. Itse lisäsin tänään ainoastaan Santa Marian Smoked Sea salt'ia. Mainostan ihan härskisti, tykkään kyseisestä suolasta. Kivaa vaihtelua normaalisti käyttämälleni Herbamarelle. 

Jos on tuo luonto tällä hetkellä kaunis niin on tämäkin hyvää!

Koirille ensi jouluksi?

Minulla on vielä joulukuusi sisällä.

Ehkä sitä nyt ei ole niin vaikea uskoa, mutta yritin ihan oikeasti aloittaa koristeiden siivoamisen jo kun ilkeä Nuutti saapui. Ällöttävä tyyppi siis pörähti asuntoomme perjantaina ja vei tontut ja seimet mennessään. Olin jo hyökkäämässä joulupuun kimppuun kun mieheni pysäytti minut: anna lasten tehdä tuo. Jeps, toki, heti kun kotiutuvat treeneistä. Eivätpä kotiutuneet, lähtivät isänsä kanssa uimaan ja... no lopputulos on että kuusi koristaa olohuonettamme. En protestoi.

En muuten tiennyt että Nuutin päivänä juhlimme Knut pyhää, tanskan kuningas 1080-1086. Olkootkin tanskalaisten suojelupoyhimys, pahishan tuo äijä on! Tulla nyt ja pilata toisten joulu.

Päivän Hbl taas keksi minulle tekemistä. 7 koirille tarkoitettua kotitekoista herkkua. Suurin osa niistä todella outoja, esim kakku: Piti liottaa koirnruokaa, sekoittaa riisiin ja koristella koirannameilla. Miksi ihmeessä. Minun ideani (lainattu eri paikoista ja jatkokehitelty):

Koirien joulukakku:

1 äitien tekemä maksalaatikko, ilman rusinoita, 400 g
laktoositonta viiliä, purkillinen, kevyestä-kermaan, kaikki käy, maustamattomana kuitenkin
1 nakki
Juustoviipale
Porkkana
Herenitä
Maissia

Maksalaatikko lautaselle, kuorrutetaan kermaviilillä, keskelle nakki pystyyn, sen päähän viilto. Juustosta muotoillaan "liekki" joka pistetään viiltoon. Kakku koristellaa porkkanapaloilla, herenillä ja maissilla.

Tietysti voi vaihtehtoisesti käyttää valmista koirien purkkiruokaa. Varmaan on terveellisempää...ehkä.

Mutta se idea tuolta jonka ehkä joskus jopa toteutan. Pikakäännös:

Lihaisat luut

5 dl neljän viljan jauhoa
1/3 dl rypsiöljyä
1 dl jauhettua broilerin maksaa tai jauhelihaa. Miksi ihmeessä en voisi käyttää naudan maksaa. Tai poron? Ja mitä jauhelihaa, jos maksa kerran on määritelty? Sika-nautaa? Kevyttä? Kyllä taas on hankalaa kuulkaas elämäni.
1-2 dl vettä

Kaikki aineet sekoitetaan keskenään (saa kuulkaas ihan käyttää konetta tähän jos tahtoo). Taikina kaulitaan noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Suosittelen jauhojen käyttöä tässä vaiheessa. Muotoile luita, tässä tulee muuten viimeistään tarpeeseen ihana piparkakkumuotti jonka sain ystävältä! Luun muotoinen. Sillä on muutamat sadat piparkakut jo tehty, mutta ei ensimmäistäkään koirankeksiä. Paistetaan 175 asteisessa uunissa n. 40 min. Annetaan kuivua avoimessa astiassa.