Adventtisunnuntaista viimeisin.
Joulukuu on kyllä edennyt hurjaa vauhtia. Hyvä että olen perässä pysynyt. Itse asiassa en oikein ole, huomasin, että minulta puuttuu yksi joululahja ja päivät todellakin loppuvat!
No, enköhän minä vielä ehdi!
Amerikassa vietetään tänään esi-isien päivää. En taida kuitenkaan lähetä vielä tänään haudoilla käymään, jotenkin se vaan kuuluu jouluyön tehtäviin, olemme jo monena jouluna todellakin käyneet "yöllä" haudoilla. Isäni haudalla tosin käyn aattona iltapäivästä.
Päivän reseptilinkki on Åstol Royal amerikkalaisella omenasillillä. Kuten arvaatte, jos Å kyseessä, resepti on ruotsiksi
Oma reseptini taas on Ahvenanmaan pannukakku, eli Ålandspannkaka. Jouluun se liittyy vain siksi, että siihen voi upottaa riisipuuron jämät. Tosin täällä ei jämiä jää, hyvä että ehti itse maistamaan!
Ålandspannkaka
1 l riisi- tai mannapuuroa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
3 kananmunaa
½ tl suolaa
2 tl kardemummaa
50 g voita
Vatkaa kananmunat ja sokeri yhteen, lisää puuron sekaan. Lisää jauhot ja mausteet, Levitä taikina uunivuokaan ja lisää voi nokareina. Paista 200 asteessa n tunti
Ainut keksimäni joululaulu Å:lla, olisi Å jänta å ja', mutta se on niin ärsyttävä, ettei se päädy tänne. Siispä fuskaamme ja otamme laulun O:lla, lausutaanhan ne samalla tavalla!
Sainhan sen tänne! Oi Jouluyö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti