Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 8.12.21

 Make Christmas Cards 

Olen viime vuosina ollut huono lähettämään joulukortteja. Jotenkin menetin lähettämisen ilon kun Posti toimitti niitä miten sattui ja koska heitä huvitti. Ja ne sitten menivät kelle sattui, ainakin omaan laatikkooni on tullut naapureille tarkoitettuja kortteja ja jopa naapurikaupunkiin tarkoitettuja kortteja. Vielä uuden vuoden jälkeenkin.Tekevälle toki sattuu, mutta tuntuu että Postille sattuu jatkuvasti. 

Viimeksi kun perheestämme vaivauduttiin olemaan yhteydessä postiin, oli vastaus: palkka on huonoa ja monet tekijät ulkomailta, eivät osaa lukea käsialoja. No, pitäisiköhän siinä tapauksessa pohtia voisiko asialle tehdä jotakin? Selitys tuo ei ole sille, ettei posti kulkeudu oikeaan osoitteeseen. Olikohan vastaajallakin kovempi palkkatoive?

Kun olin pieni isäni ja siskonsa lähettelivät kortteja matkoiltaan. Kumpikaan ei vaivautunut opettelemaan osotteita, perille kortit kuitenkin tuntuivat tulevan. Milloin millaisella 

Joulukorttirahat pistän hyväntekeväisyyteen ja Facebookiin päätyy sitten hyvän joulun toivotukset tuttaville. 

Yritin viikonloppuna ottaa, edes koirista, kuvan, perheeni vipelteli kuka missäkin. No, koiratkin olivat sitä mieltä, että sisällä olisi lämpimämpi. Ei ensimmäistäkään onnistunutta kuvaa. 

Nähtäväksi jää, minkälainen kuva päätyy Faceen. Siitä olen varma, ettei se ole tämä



1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...