Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 13. joulukuuta 2021

Joulukalenteri 13.12.21

 Drive around and look at the Christmas lights

Alueellamme järjestetään vuosittain, minä nyt eräs virus viime vuonna esti, Tonttupolku-tapahtuma. Se, jos joku on hyvä hetki katsella jouluvaloja. 

Tämä päivitys tulee olemaan lähinnä kuvia eiliseltä.



Upeita asetelmia olivat meidän ohikulkijoiden iloksi naapurit tehneet.


Myös osallistujat olivat satsanneet valoihin. 


Elävää valoa


Valokranssi


Muutama tunti aiemmin kruunattu valontuoja


Luciakulkue



Työkaverillani oli samanlaiset lyhdyt pihassaan


Törmasimme sitten toiseenkin Luciaan. Tämä hurmaava neitokainen on Selma


Valon juhlaa, tänne oli pitkä jono


Selma jonotti kauniisti ja odottaessaan taputteli karhua


Päästiin mekin lopulta Nalletuvan luokse.


Tällaisesta traditiosta en ollut kuullutkaan. Betlehemin rauhantuli on palanut yli 1000 v, tuli tuodaan vuosittaine Tukholmasta Suomeen partiolaisten toimesta


"Rauhantuli on matkannut partiolaisten saattamana yli 30 Euroopan maahan sekä lentoyhtiöiden avustuksella Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Suomeen Rauhantuli tulee Ruotsin kiltapartiolaisilta. Liekki saapuu Suomeen Finnlinesin aluksella usein marras-joulukuun vaihteessa. Rauhantulen saapumista Suomeen ja sen matkaan saattamista organisoivat Lounais-Suomen Partiopiirin Kansainvälinen ja Partioaatteellinen jaosto sekä Suomen Pyhän Yrjänän Partiokillat."
Lähde: Partio-Scout


Piparkakkupuukin oli kovin suosittu


Aika monta piparkakkua löysi tiensä pieniin ja vähän isompiinkin vatsoihin


Selmakin piti välipalatauon


Tonttuja


Puun vartija?


Portinvartijat


Yksinöinen lyhty


Espoon Lucia vuosimallia 2021: Nathalia Lundberg

Hyvää Lucian päivää / Glad Lucia -dag!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...