Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Suosikki uusintana

Tomtens Dotter-blogissa kerrotaan maailman parhaasta graavilohesta.

Olen hieman eri mieltä, whiskey on varmaan ihan hyvää, olen joskus whiskeygraavattua lohta tehnytkin, mutta appelsiinigraavattu on edelleen suosikkini ja sitä on tarjolla joka vuosi. Ihan siksi että se on minun herkkuani. Tässä resepti uusitana:

Appelsiinigraavattua lohta 

n 1 kg lohifilettä kahtena palana (pakastettu niin että loiset ovat kuolleet)
juoksevaa hunajaa ohuelti, niin että kalan pinta peittyy
1-2 luomuappelsiinia: kuoret+mehu
timjania muutama ruokalusikallinen (niin että sitä on siinä kalan pinnalla)
n. 1 dl ruokasuolaa (reippaasti pinnalle)
mustapippuria maun mukaan

Kaikki mausteet kalan pintaan. Lohipalat pinnat vastakkain pussiin ja mehu kaadetaan mukaan. Siirrä pussi jääkaappiin. Pussia käännellään muutaia kertoja/vrk:si. Saa mielellään tekeytyä 2 päivän ajan.


Och samma på svenska, för Erika:

Apelsingravad lax

ca 1 kg laxfile i 2 bitar (fryst så att alla otrevliga parasiter dött)
honung, ett tunt lager på fiskens yta
1-2 ekoapelsiner skal+saften
timjam, några matskedar
ca 1 dl salt
svartpeppar 

Strö kryddorna på fiskens yta. Sätt filéerna med de kryddade ytorna mot varandra i en påse och häll saften i påsen. Sätt påsen i kylskåp. Vänd påsen några gånger medan fisken gravas i ett par dygns tid.

2 kommenttia:

  1. Tack fina Ulla! Detta blir att prova - men då efter jul, när jag fått med mig en massa röding hem från kära far!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...