Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

torstai 26. joulukuuta 2013

Å niin kuin Åter igen

  

Åter igen blir det kallt

Ositn Vår Jul levyn itselleni ja levyltä löytyi tällainen kappale. Koko levy oli minulle positiivinen yllätys, ostin sen oikeastaan vain "tänd ett ljus" laulun takia.

Teidän ehdotuksenne Ä:si, itse en keksinyt ensimmäistäkään.

Änglar är vi inte

Ihan uusi laulu minulle tämäkin. Itse asiassa en ole vieläkään kuullut tätä, pitänee mennä kaverin luo kuuntelemaan. Musiikki on Jussi Rasinkangaksen kirjoittama, Barbara Helsingius on tekstin takana.

Önskeringen

En ymmärtänyt tämän laulun ideaa kun kävin eskaria, enkä kyllä oikeastaan näin aikuisenakaan. Typerää rallatusta toistettiin kunnes kaikki olivat päässeet toivomaan ja sitten lupailtiin että jos on kiltti niin jouluaattona saa toiveensa toteutettua.

En muista että yhtäkään typeää avaruuslentotoivetta olisi toteutettu kenenkään kohdalla. Ehkä sitten emme olleet kilttejä?

Åter igen löytyy Youtubesta, mutta blogger kieltäytyy löytämästä, siispä linkki löytyy tästä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...