Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Hyvää äitiä etsimässä

Hyvä äiti -myytti voi hyvin ja elää sitkeästi.

"Hyvä äiti tuoksuu pullalle, imettää pitkään, on kotona lapsen kanssa vähintään kolme vuotta, vääntää soseet alusta asti itse, leikkii aina iloisena eikä koskaan suutu." (Väestöliiton kolumni)

Kanelipullalle en tuoksu, ellen osta valmiita esipaistettuja kaupan pakastealtaasta. Sen sijaan voin kyllä taikinan vääntää jos tytöt sitten leipovat pullansa.
Imetyksen suhteen en voi mitään, se pendolino meni jo, mutta kaipa minä keskimääräistä kauemmin imetin tyttöjä? Tuota maitoa kun oli siunaantunut sen verran että olisin voinut kymppitonnariksi varmaan päästä?
Tässä vaiheessa olen varmaankin ollut tyttöjen kanssa kotona 3 vuotta, johan vanhempi on teini. Yhtäjaksoisuudestahan tuossa ei puhuttu?
Väänsin soseen pääsiäisen keittoon ihan itse, tosin en ollut itse viljellyt porkkanoita tai muitakaan juureksia, mutta aloitin kuorimalla ne. Kaipa se lasketaan?
Leikkimisen ja suuttumisen kohdalla olen kai toivoton tapaus? En tykkää leikkiä, lapsenakin luin mielummin, joten miksi ihmeessä nyt pitäisi aloittaa? Ja suuttuminen, no tunnettehan te minut.

Päätin kuitenkin vapaapäivien kunniaksi leikkiä hyvää äitiä. Täyttyi tuo leikkimiskohtakin. Tein siis lounaaksi keittoa enkä tyytynyt nostamaan pöytään edellispäivän tähteitä. Koska olen innostunut kokeilemaan uusia juttuja, niin päätin tehdä tomaattikeittoa. Se kyllä matkan varrella muuttui modifioiduksi minestronekeitoksi, mutta alkuperäinen resepti oli nimeltään "het tomatsoppa" (HV 5/12). Tämän keiton hyvä puoli on, että suurin osa raaka-aineista olivat sellaisia että niitä löytyy aina kaapista. Tulista en voinut keitosta tehdä, jääprinsessamme ei kestä tulisuutta, pelkää kai että jää sulaa, joten tästä tuli pelkästään punainen keitto.

Punainen tomaattikeitto

1 sipuli
½ punasipuli (sattui jäämään jäljelle kun tein yrttileipää)
2 punaista paprikaa
hieman chiliä (sen verran vähän ettei prinsessa huomaa)
200 g kotimaista pekonia
500 g paseerattua tomaattia
litra vettä
vihannesliemikuutio
valkosipulirouhetta
tummaa siirappia loraus
suolaa
täysjyväspagettia
basilikaa ja persiljaa

Kuutioi vihannekset ja leikkaa pekoni pieniksi paloiksi. Paista pekonia sen verran että rasvaa irtoaa ja lisää sipulit ja kaiken laatuiset paprikat pannulle. Kuullota. Lisää tomaatti, vesi ja liemikuutio. Anna kiehahtaa. Lisää siirppi ja kuivat mausteet ja katko sekaan sopivaksi katsomasi määrä spagettia. Anna kiehua noin 15 minuttia. Lisää yrtit.

Varmaan tuonne olisi ollut kiva lisätä hieman tomaattiakin, mutta niitä ei sattunut olemaan jääkaapissa. Keitto oli joka tapauksessa oikein hyvää. Ja jos tästä tahtoo tehdä kasvisversion niin jättää sen pekonin pois ja kuullottaa vihannekset öljyssä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...