Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Joulupöydän uutuus

Siskonikin teki joulupöytään jotakin uutta.

Tästä voisikin tulla vakiovieras joulupöytäämme, ainakin minun mielestäni tämä oli loistava tuote. Heti piti kysyä siskoltani mistä tällaisen ihanuuden oli keksinyt ja tietysti lempilehdestämme: Maku. Tätä voisin tehdä myös muihin juhliin, raikas maku ja todella täyttävä.

Pyysin siskoltani reseptiä, mutta hän kun ressukka joutuu reissaamaan ympäri maapalloa niin en ole vielä saanut. Sen sijaan Maku oli päivittänyt sivujaan, joten uskaltaisin melkein väittää että onnistuin löytämään oikean reseptin. Tosin siskoni oli tehnyt tähän ruisleipäpohjan. Loistava idea! Mutta hän onkin aivan loistava, siskoni siis.

Ruispintainen lohi-kurkkuhyytelö



Täyte
6 kpl liivatelehteä
300 g kylmäsavustettua kirjolohta
1 kpl kurkkua
400 g tuorejuustoa
2 1/2 dl kasvirasvasekoitetta (rasvaa 15 %) (vaahtoutuvaa)
1 dl ruohosipulia (hienonnettuna)
4 rkl tuoretta tilliä (hienonnettuna)
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl sitruunamehua

Päälle
3 kpl ruisleipäviipaletta (esim. Real, rouhittuna)

Koristeluun
2 rkl ruohosipulia

Upota liivatelehdet kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi.
Leikkaa lohi kuutioiksi. Silppua sipulit. Huuhtele ja kuori kurkku. Leikkaa kurkku pieniksi kuutioiksi.
Vaahdota tuorejuusto ja kerma kulhossa. Lisää vaahdon joukkoon lohi, sipulit, ruohosipuli, tilli ja pippurirouhe.
Kuumenna sitruunamehu esimerkiksi mikroaaltouunissa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota lehdet mehuun. Kaada seos täytteen joukkoon samalla sekoittaen.
Vuoraa pinnoitettu leipävuoka (vetoisuus 2 l) tuorekelmulla. Kaada massa vuokaan.
Murustele leivät pinnalle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Nosta hyytelö varovasti vuoasta ja siirrä se tarjoilulautaselle. Koristele ruohosipulilla.
•Valmista lohi-kurkkuhyytelö juhlia edeltävänä päivänä ja koristele juuri ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...